TILKKUPEITTO 1991

vanhaviltti1
vanhaviltti2
vanhaviltti3
vanhaviltti4
vanhaviltti5
vanhaviltti6
vanhaviltti7

Tänään oli ihmeellinen päivä. Aamulla oli sen verran vilpakkaa, että lähdin pojan kanssa kaupungille nahkatakki päällä. Takaisin tullessamme takkia ei enää tarvinnut ja iltapäivästä oli jo aivan helle. Lähdimme iltapäivän aurinkoon Nallikariin, yhteen suosikkipaikkaani Suomessa. Kaikki muistot sieltä ovat kivoja ja tykkään paikasta kaikkina vuodenaikoina. Avara, sopivan tuulinen ja iso merenranta ja mukavia muistojakin sieltä on paljon.

Äitini pakkasi meille mukaan viltiksi tekemäni tilkkupeiton yli kahdenkymmenen vuoden takaa. En kauheasti muista peiton teosta yksityiskohtia, mutta sen muistan, että valitsin siihen äidin kangaskaapista kaikkein hienoimmat kankaat (ja se tuoksu mikä kaapissa oli, oi! Ja miltä tuntui kun avain sujahti lukkoon ja kaapinovi aukesi) ja että peitto taisi jäädä joskus pitkäksi aikaa keskeneräiseksi ja äiti teki sen loppuun. Mallailuvaiheen kyllä muistan, tuo ihana klovni piti saada keskelle ja ruutuja taisi olla jotenkin vääränlainen määrä, että aivan keskelle sitä ei saanut. Se pikkasen harmitti.

Tänään viltillä eväitään söivät serkukset ja seurueessamme oli kaksi nimipäiväsankariakin! Kesä on ihana.

Edellinen
Edellinen

VIHDOIN VALMIS

Seuraava
Seuraava

PRINSESSA BUSSIPYSÄKILLÄ