KYLLÄHÄN MÄÄ JONKIN SORTIN PEHMOKUNINGATAR OON
Tuo mun seitsenvuotias tokaisi tässä taannoin, että on sitä mieltä, että kyllä äidin tekemät pehmot ovat niitä kaikista arvokkaimpia. Olin iloinen, koska näköjään aika hyvinhän mää oon lapsiani koittanut siihen opettaa, että käsintehtyä arvostettaisiin. Enkä ole perheen ainoa käsillätekijä, on villasukkaneulojia, matonvirkkaajia, kitaranrakentajia ja koruntekijöitä. En oo kyllä koskaan epäillytkään, etteivätkö arvostais, mutta muistan kertoja, että änkkäripehmo tai joku muu isosilmäinen kaupan pehmolelu on ollut se armain. Eikä siinä mitään, tietysti saa ollakin, mutta kovasti lämmittävät tuollaiset sanat.
Pyysin lapsia järjestämään pehmot sängylle ihanasti ja kerroin samalla omasta lapsuusleikistäni, kun usein leikin orpokotileikkiä, jossa asettelin kaikki pehmot ja nuket sängylle ja kirjoitin listan minkä nimisiä hahmot ovat. Siinä yhdistyi kaksi leikkien lempijuttuani, nätisti asettelu ja nimien keksiminen. Lempipehmojani taisivat olla kaikki pehmeät, karheakarvaiset nallet eivät olleet mieleeni. Äitini teki meille ainakin muutaman käsinuken, joilla oli hienot kikkarat hiukset, puretusta neuleesta tehty tietysti. Ja yhden äidin tekemän nuken sain eräänä jouluna ja sinne sisään oli jäänyt punaisia ompelulankoja, en oikein tiedä olivatko tarkoituksella, mutta ne olivat mahtavat, ihan oikeita verisuonia nukella! Olen itsekin pitäytynyt aina tavassa, että ompelulangat saavat olla minkä tahansa värisiä, tästä syystä johtuen. Ei haittaa, jos vähän kuultaa kankaan läpi.
Melkoisen monta pehmohahmoa olen kyllä lapsilleni tehnyt ja näkyypä tuolla ihanan monta tytönkin tekemää jo seassa, sekä yksi tytön kummitädin virkkaama pupu. Kaikilla on omanlaisensa tarina kerrottavaan ja aikas moni on vähän väsähtänyt, on sen verran paljon noita nukkusilmiä. On monta valmiskaavalla tehtyä, kirjojen inspiroimaa, matkoilla mukana ollutta ja vaatteisiin mätsäämään tehtyä. Omat suosikkini ovat pehmokitarat, kelta-valkoinen mittanauhanorsu sekä herra X.
Kuvasin tyttöni hänen yhden lempipehmonsa kanssa ja alemmassa kuvassa olen itse joskus 80-luvun puolivälissä. Vasta tätä postausta kirjoittaessa huomasin, kuinka ollaankaan kuvissa kuin äiti ja tytär, niinkuin ollaankin. Värimaailmatkin ovat samankaltaiset. Ja hassua myös se, että mun kuvan sängyssä oleva tyynyliina on juuri nyt tyttöni sängyssä. Ikeasta 4-vuotiaalle Tiinalle ostettu Maija Maitoparta -tyynyliina, joka on kyllä jo erittäin hiuti, mutta äärimmäisen rakas myös tytölleni.
