OI, IHANA OULU!

Ehkä tiedättekin, että mun juuret on Oulussa. En oo siellä syntynyt, mutta nelivuotiaasta 23-vuotiaaksi asti elellyt, kouluni käynyt ja sydämestäni olen kyllä tosi oululainen. En usko, että koskaan sinne enää muuttaisin, mutta ei se haittaa, osa sydämestä voi silti olla siellä aina. Kaipaan sinne usein, en ehkä siihen kaupunkiin, joka se on nyt, vaan ehkäpä vain niihin ihanimpiin muistoihin vain. Kaupunki on muuttunut vuosien varrella paljon ja niin olen muuttunut minäkin.

Meri Oulussa on omanlaisensa, se on minun lapsuuteni meri. Nallikari on aina jollain tavalla lumoava. Tuntuu kuin siellä leija nousisi aina korkeuksiin ja aava meri siintelisi niin kauniina, että tulee olo jolloin kaikki on mahdollista. Ja onhan siellä vähän sellainen olo, kuin olisi ulkomailla. Ja joka kerran jälkeen taskuista löytyy hiekkaa, vaikkei olisi edes möyrinyt rannalla.

Loppukesän hillasuot, ne tuntuvat auringonkeltaisille, ja männynvihreät metsät, niissä tuoksuu suopursu.Vein lapset Pilpasuolle, ja kiersimme lyhyen luontopolun. Alku oli lupaava, lapset keräsivät ison kimpun suovilloja, juoksentelivat pitkospuilla. Metsän puolella sääskiarmeija hyökkäsi kimppuumme, ininä oli valtaisa. Taapero tarrautui tiukasti syliin ja lähes juoksimme reitin ympäri. Toisaalta, jos se oltaisiin kevyesti kierretty ilman mitään vastoinkäymistä, ei retki naurattaisi niin paljon jälkeenpäin. Kasvitieteellinen puutarha Linnanmaalla vähän rehahtanut ja ylikasvanut, mutta sääskiä oli sielläkin, tuttua ja turvallista. Oulua ihanimmillaan mulle juuri nyt, kuvina olkaat hyvät. Kiitos Oulu, olet ihana kaupunki.

nallikarilove_uimavalvojakaukaa