JOULUKALENTERI - LUUKKU 4
Hei, tee sellainen piparikaupunki, ei kannata alkaa taloa väsäämään, kaupunki on paljon helpompi!
Nuin mää aina huikkaan kaikille, ketkä kyselee, että miten tehdä ensimmäisen piparkakkutalonsa. Joo, no niin. Mitäpä mää täältä oikeastaan huutelemaan. Tykkäisin kyllä koristella pipareita, mutta taidan olla hitusen liian laiska ottamaan selvää riittävän hyvästä kuorrutteen koostumuksesta (saa vinkata hei, jämäkkä ja epävaluvainen!) ja siitä millaiseen pursottimeen se jankki pitäis laittaa (saa suositella hei!). Ja tuo pipareiden teko noin ylipäätään, siinäkin taidan olla vähän laiskanpuoleinen. Tarvitsisin emännän kokoisen kaulimen ja ehkä paistaminenkin onnistuisi paremmin jollain muulla kuin kaasu-uunilla. No, selitykset sikseen! Minusta joka tapauksessa piparikaupunki on aina hyvä ja hieno vaihtoehto! Tänä vuonna se ei aivan vaan onnistunut nappiin ja aion jatkossa tarttua noihin vinkkeihin, jos nyt en teidän antamina, niin sitten tartun neiti Googlen vastauksiin. Silti, silti olen sitä mieltä, että piparikaupunki on aina hyvä valinta ja siinä on niiiiiin paljon hassuttelumahdollisuuksia ja niitä taloja ja muita rakennuksia ja puita ja pensaita ja eläimiä ja mitä vaan keksii, on niin kiva leikellä siitä taikinasta ja varsinkin koristella! Äiti-ihmisenä suosittelen vielä (itselleni) varaamaan koristeluajaksi esimerkiksi lapsen päiväuniajan tai yömyöhän.Otin yhtenä iltana taikinan sulamaan, että teen piparit lasten mentyä nukkumaan. No, enhän mää enää muistanut asiaa sitten, koska en käy iltaisin koskaan keittiössä. Aamulla siinä sitten nökötti taikina tiskipöydällä. Leipasin siitä pikaiset piparit ja päätin, että kyllähän näistä nyt se kaupunki aikaan saadaan, vaikkei ehkä syödäkään niitä. Paistoin talot ja puut (kaksivuotiaan annoin olla mukana leipomassa sen verran, että lykkäsin pitsahyrrän kouraan ja annoin luvan hurruutella hyrrällä pitkin kuusia). Koristelin kaupan koristemassoilla ja kaapista löytyneillä strösseleillä ja muilla. Nostin valmiin kaupungin (jota lapset haltioituneina ihastelivat kauniine kehusanoineen!) korkealle hyllylle, odottamaan seuraavaa päivää, että kuvaan sen sitten. Yöllä kuului pientä rapsumisääntä ja en heti hoksannut mistä oli kyse, kunnes aamulla totuus paljastui. Kaksi taloa oli kaatunut, toinen jopa katkennut (yleensä teen talojen taakse suorakulmaisia kolmioita piparitaikinasta tukipilareiksi) ja kiinnitän piparit perinteisesti sulalla sokerilla, terkkuja vaan äidille!). No hei kiva, tosi kiva juttu! No mutta, minähän ei pienistä lannistu! Otin kuvat ja revin talot irti alustasta ja päätin kuvata ne vielä uudelleen! Tein turkoosin jankin peittämään rumat sulat sokerit. Naapuri tuli juuri sopivasti käymään ja toi mukanaan Tatu ja Patu -piparit, jotka vielä sokerimassajämillä sain lasten kanssa koristeltua mukaan (ja annoin lasten myös syödä ne!). Tuli aivan hyvät ja hienot kuvat! Ja mikä tarina, eikö oo ihan mukavaa kuulla tällaista. Minusta on ainakin kiva jakaa tämä kanssanne. Opetuksena tässä myös vähän se, että tehkää sitä mistä tykkäätte, ei tarvi olla täydellinen piparikaupungin luoja, riittää oikeastaan vaan se, että tykkää niitä tehdä.Ja yks juttu vielä, tehkää oma piparikaupunkinne, niitä on kiva tehdä! Ihanaa sunnuntaita ja toista adventtia ja halauksia kaikille niitä tarvitseville, täältä tulee! <3
