KAULAHUIVIPÄIVÄ 8

Aloin tässä yhtenä päivänä kirjoitella huiviin päivän ohjetta valmiiksi ja tapahtui jotain kummallista. Katsoin tekemääni huivia ja en älynnyt yhtään mitä olin siinä tehnyt. Kesken kuvion oli kavennuksia ja silmukan lisäyksiä. Piti ihan ystävä hälyyttää messengerissä linjoille, että ymmärtäisiköhän hän mitä minä olen oikein tehnyt! Aika pitkään piti pohtia, kunnes tajusin, että ensimmäisessä tekemässäni huivissa oli kuviointi vähän eri ja silloin kavennuksia ja lisäyksiä oli oikeasti tarvittu. Sellaisia ensimmäisen mallikappaleen matkan varrella tehtyjä pikaisia muutoksia. Ei tässä toisessa ollut sellaisille enää tarvetta. Olin kai vaan jotenki kuuliaisesti totellut omaa ohjettani sen kummemmin ajattelematta toista huivia tehdessäni. Tunsin pikkaisen itseni vajaaksi, kun en omaa huivia ymmärtänyt! Teille ohje on vain ja ainoastaan selkeä ja helposti seurattava ja mitään sorin kavennuksia ei tarvita! Mutta että semmonen shokkipaljastus, että minä(kin) neulon joskus näköjään niin ettei mulla oo vissiin hajuakaan mitä mää teen. Se vaan ei onneksi haittaa yhtään mitään, me kaikki ollaan erehtyväisiä ja tällainen kepeä neulominen on mukavaa ja tätä ei tarvitse ottaa niin älyttömän vakavasti. Vaikka joskus olisikin vähän sekoillut tai silmukka olisi vahingossa väärän väriseksi neulottu matkan varrella. Itselleni ainakin (ja varmasti monelle muullekin) on jäänyt sellainen käsityötuntien ärhäkkä pakko, että kaiken on oltava just eikä melkeen tai pitää purkaa. Ei tarvi olla niin. Ei ollenkaan!Vinkkinä vielä, että Instagramin puolella on jo vaikka kuinka paljon kuvia tekeillä olevista huiveista (#muitaihaniakaulahuivi) ja melkoisen hienoja ovatkin, ihan mielettömiä väriyhdistelmiä! Hei ja päivän biisi: The Cinematic Orchestran To Believe.