JULISTEET LEIKELLEN PALASIKSI LASTENHUONEEN SEINÄLLE

Eilen innostuin siivoamaan lastenhuoneen, kun muiden töiden aloittaminen tuntui epämiellyttävältä, mikäli yksi(kään) huone on valtavan sekasotkun vallassa. Aurinkokin paistoi ja tunnelma huoneessa oli keväinen. Päätin, että äkkiäkös sitä samalla laittaa taulut paikoilleen, kun ne siinä ihan  vain odottelivat seinälle pääsyä sotkun keskellä. Tykkään vähän hullutella taulujen ja seinälle laitettavien asioiden kanssa, niitä voi ja saa siirrellä fiiliksen mukaan ja julisteita saa leikellä pienemmiksi paloiksi ja mitään sääntöjä ei ole. Korkean lipaston päälle asetellut taulun ja henkari soljuvat kivasti pois lipaston yläpuolelta ja juuri se on se juttu, joka tästä kokonaisuudesta tekee todella kivan. Meidän näköisen.Viime kesänä Papershopin ohi kävellessämme tyttäreni huomasi ikkunassa merimies-printin, katsahti minuun ja totesi, että tuosta sää äiti varmaan tykkäät. Oikeassa oli. Emme ehtineet ostaa printtiä, kun ne oli jo myyty loppuun. Eräällä kerralla Paperishopin myyjä kuitenkin muisti meidän siellä käydessä, että olin joskus kysellyt sen perään ja että hän oli jemmannut meille yhden. Voi mikä ilon päivä! Juuri tuollaista on hyvä asiakaspalvelu! <3

Seinällä on myös ikisuosikkini ja upean Hanna-Riikka Heikkilän ihana jäätelöprintti. Se roikkuu tuunaamassani vanhassa henkarissa. Vaikkeivat ole aivan prikulleen samaa sarjaa keskenään, printti ja henkari, niin yhdistelmä sopii tuohon kuvan teemaan. Neliön mallinen sienijuliste on ollut yksi suosikeistani aikoinaan ja se oli aikojen saatossa aika paljon repeillyt ja ruttaantunut reunoistaan, joten oli täydellinen fiksaus leikata se pienemmäksi ja laittaa kehyksiin. Joiden sisään sujahti myös pieni valaskoriste.The men on Lauri Ahtisen printti. Tiesin heti sen ensi kertaa nähessäni, että se sopii meidän lastenhuoneeseen (tai olkkariin) superhyvin ja lapset tykkäävät siitä hulluna! Poola Katarynan henkarrin pääsi roikkumaan tyttäreni viimekesäinen ihana kangasreppu. Lipaston päällä olevat tavarat olivat siinä jo valmiiksi ja ilahduttavasti sattuivat olemaan juuri oikean värisiäkin. Vitsit, ihana kevät ja innostus ja lastenhuone ja söpöt esineet ja asiat! 

Edellinen
Edellinen

FRIYAY!

Seuraava
Seuraava

OI IHANA PAJUNKISSAKRANSSI