ROXETTEA JA RAKKAUSKIRJEITÄ HABITARESSA
Kävin eilen Habitaressa. Sain mukaani ensin maailman parasta seuraa, eli tyttäreni, jonka kanssa kiersimme ihastuneina Habikidsin osastoa. Ehdimme askarrella ja muotoilusuunnistaa, mutta olisi ihanaa ollut ehtiä vain ollakin. Varsinkin nuo puuboksit houkuttelivat itseänikin pieneen lukuhetkeen. Lasten tapahtumat erilaisilla messuilla ovat kyllä yks mun suosikkijuttuja ja joka kerta olisi kivointa olla siellä niin, että ei olisi kiire ja saisi itsekin touhuta rauhassa ja keskittyä. Usein meinaa olemaan vaan liian lyhyt aika, ens kerralla pitää muistaa varata enemmän aikaa! Osasto oli visuaalisesti todella mielenkiintoinen ja suosittelen ehdottomasti, jos vielä huomenna aiot lapsinesi messuille mennä!
Saateltuani tyttäreni viikonlopun viettoon isänsä luo, sain seurakseni ystävän. Menimme heti Hakolan osastolle, koska olimme brändilähettiläsryhmällä sopineet sinne tapaamisen. Viihdyimme paikalla pitkään, koeistuimme ehkä maailman söpöintä, vaaleanpunaista, ihanaa messuilla ensiesiteltyä samettisohvaa. Näin sohvasta proton jo Hakolan tehtaalla (jossa sain kunnian käydä vieraana joku aika sitten - postaus retkestä tulossa!) ja ihastuin täysin. Nyt messukäynnillä unohdin ottaa sohvasta kuvan, olin niin onnessani siinä istuskellessani. Seuraavaksi siirryimme Signalsin osastolle ja siinäpä se sitten oikeastaan olikin. Ihastuin osastoon tosi paljon. Vaaleanpunainen huone Onni, jossa soi Roxette (jokaisessa huoneessa oli tarkoin valittu soittolista), seinällä oli jäätelön mallinen peili ja tuhmia kirjontatöitä (Säde Rinne hurmasi minut töillään jo Amos Andersonin Generation 2017 -näyttelyssä) (koska siis hei, jotenkin niin siveelliset kirjontatyöhommat yhdistettynä aivan päinvastaiseen, täydellinen yhdistelmä!), aivan mahtavaa! Tai kolmivärinen kuvioseinä, johon kynttilänjalka ja tuoli sulautuivat, kun katsoi tietystä kulmasta. Ai että, mun unelmanihan olisi tehdä juuri tuollainen maalaus yhteen kotini lipastoista, että se olisi tietynnäköinen yhdestä suunnasta, mutta muualta näyttäisi aivan erille.
Kun astuimme huoneeseen, saimme kattavan opastuksen ja kuulimme tarinat näyttelystä. Loppujen lopuksi oltiinkin jo tilanteessa, että minä sekä ystäväni Maiju, että tämä Hanna, joka meille tarinoi, kuivasimme silmäkulmiamme koskettavista tarinoista. Sen lisäksi, että osasto oli inspiroiva ja kaunis, siellä sai kirjoittaa rakkauskirjeen ja laittaa sen postilaatikkoon. Istuskelimme pitkän tovin ja kirjoittelimme tärkeitä asioita rakkaille ihmisille. Katseet kohtasivat viereisellä sohvalla istuneeseen vanhempaan rouvaan, joka kyynelehti myöskin kirjoittaessaan korttia pohjoiseen muuttaneelle sisarelleen, jota ikävöi. Signals-näyttely tuntui suuremmalta kuin osasin (tai osasimme) edes odottaa ja tavallaan koko Habitare muutti muotoaan siinä sen tunnin aikana, jonka osastolla olimme. Ihmeellistä, mutta just niin oikein ja hullun siistiä, saimme elämyksiä kaikille aisteille liikutukseen saakka!
Signalsista toivuttuamme suuntasimme syömään ja tajuttiin, että meillä on enää puolisen tuntia aikaa kiertää kaikki loput paikat. Johon totesimme, että elämä on paljon mahtavampaa, kun ei katso jatkuvasti kelloa ja että mitäpä siitä, kierretään se mitä vielä ehditään. Kipaisimme Mujille toteamaan, että kyllä sen aika on tulla tänne Suomeen, sillä keraamiset hammasharjat, jonka olisin halunnut, olivat myyty loppuun! Muitakin ihania paikkoja vielä pikaisesti näimme ja koimme ja lähdimme messuilta ilta-aurinkoon melkolailla onnellisina kävelemään kohti kotia. Oli erilainen reissu kuin mitä osasin odottaa, mutta ehdottamasti hyvä.