ENSIN TÄÄ OLI JOULUPOSTAUS, SITTEN VÄLIPÄIVIEN
...ja nyt ollaan jo monetta päivää tätä uutta vuotta menossa. Mun ajatukset ovat just nyt aika monen sorttisia ja galakseista lastenkirjojen kautta aluslakanan mankelointiin ja junalippujen hintoihin heittelehtiviä, joten kerron teille nyt ajatuksiani yksi kerrallaan. Ilman mitään loogisuutta.
Oli ihan todella kivaa tehdä teille Muita ihanian ja Pinjacoladan yhteistä joulukalenteria. Se veti kyllä silti kaikessa ihanuudessaan voimat sen verran tiukille, että en oikein enää tiennyt mitä jouluaattona kirjoittaisin, kun halusin silloin itsekin ihan vain olla ja ajattelin, että niin tekin. Toivottavasti tykkäsitte joulukalenterista. Kiinnostaisi myös, että mikä siinä oli kivaa ja mikä ehkei ja mitä kaipasitte, jos jotain, ja että mitkä kolme oli vaikka teidän suosikkejanne kaikista meidän postauksista?
Mun joulu oli aika ihana. Vietin sen ilman lapsia ystävien mökillä muutaman ihmisen seurassa, vähän hassussa kokoonpanossa. Oli rauhallista ja lukuunottamatta yhtä murtunutta, leikattua ja kipsattua nilkkaa (ei minun) melko stressitön, luultavasti jokaiselle joulun juhlijalle. Syötiin, ihan vain oltiin, saunottiin, käytiin kävelyllä metsässä, nukuttiin ja juteltiin. Ihanan leppoisasti. Ystävien perinteiset jouluruuat olivat ihania ja nautin suuresti saada viettää joulun rakkaan ystävän seurassa, jonka olen tuntenut 25 vuotta.
Joulusaunoin kolmen nuoren amerikkalaisnaisen kanssa, mikä oli jännää, koska huomasin muuttuvani jotenkin astetta enemmän suomalaiseksi saunaihmiseksi seurassa, jossa (joulu)sauna oli lähestulkoon täysin uus juttu. Yhtään alastomuutta miettimättä olin ja otin rennosti ja tuntui, että löylyä ei heitetty missään vaiheessa riittävästi, lapoin puita uuniin ja tein sopivan lämpöisiä vesiä kaikille valmiiksi. Teen kaikkea tuota kyllä joka kerta ulkosaunoessani muutenkin (paitsi löylyt tuntuvat aina ihan riittäville), mutta nyt jollain tavalla enemmän tai syvemmin. Se oli hassu huomio itsestäni.
Sain kaksi äärimmäisen kaunista ja sydämellistä joululahjaa. Glitteröidyt puhelimen kuoret tyttäreltäni, jota selvästi jännitti pidänkö lahjasta. Ihanin lahja ikinä maailman tärkeimmältä tytöltä. Toinen lahja oli kaunis keraaminen kynttilänjalka, jota olin ihastellut joulumarkkinoilla. On ihanaa saada sellaisia lahjoja, että ei osaa yhtään arvata, että toinen on huomioinut sillä tavalla lahjanantomielessä jonkun kommentin jostain asiasta.
Usein varsinkin viileähkösäisenä (niin hienon sanan kekkasin, että en uhallakaan vaihda!) (ts. viileä säätila) juhannuksena saatamme todeta, että on niin huono sää, sehän on samanlainen kuin jouluna, ettei nykyään oikein edes erota, onko juhannus vai joulu. Noh tuota! Ehkäpä lämpötila ei välttämättä paljoa heittele, mutta katsokaas tätä maisemaa. Juhannus ja joulu. Joulu ja juhannus. <3
Olen ulkoiluttanut koiraa kolmesti viimeisen viikon aikana. MINÄ! Maailman yksi epäkoiraihmisimmistä ihmisistä. Juoksin myös koiran kanssa (wtf?) kymmenen lamppujen väliä (katulamppujen välit, nuo maailmankaikkeuden tärkeimmät mittausvälineet!). Mutta älkää huoliko, mulla oli juostessa päälläni pitkä villakangastakki, maiharit, villapontso käärittynä kaulassa ja Samujin chunky beanie ja haaveilin kokoajan vain sipseistä.
On ollut olo, ehkä ensimmäistä kertaa silleen vähän isommin koskaan, että onko mun bloggaamisessa mitään järkeä. On siinä. Asiat, joita tää tuo ja on tuonut mun elämään, ovat parhaimpia mitä on ehkä ikinä ollut. Mutta pieni epävarmuus on kalvahdellut.
Useampi bloggaaja on toivonut lisää kommentointia blogeihinsa. Minäkin. Se on vaan jotenkin eri tunne, kun sen saman kommentin lukee kommenttiboksista kuin vaikka instakuvan alta, vaikka molemmat ovat aivan yhtä hyviä ja ihania kanavia kommentoida, jos jotain sanottavaa on.
Oon hämmentynyt usemman kerran joulun aikana siitä miten ihania yksityisviestejä olen saanut Instagramin kautta. Siksi blogikommentoinnin vähyydestä valittaminen tuntuu pöhköltä. Mulla on äärimmäisen ihania seuraajia! Ootte <3!
Olen hämmentynyt ihanasti myös oman elämäni käänteistä täällä ruudun toisella puolella, niiden asioiden, joista en paljoa blogissa puhu. Kyllä te tiedätte, ihania juttuja, niitä just.
Vietin vuodenvaihteen juhlinnan niin, etten nähnyt ainuttakaan rakettia, vetäisin kimallehaalarin päälle, punaista huulipunaa ja annoin illan ihanasti viedä. Kuunnellessani Pariisin kevään Juhlat vuoden ollessa jo uuden puolella, ei itkettänyt yhtään, vaikka yleensä tuo kappale saa mut kyyneliin. Se oli silleen niinku kiva juttu ettei just nyt itkettänyt.
2018 kuulostaa kreisiltä, enkä oikein tiedä mitä odottaa, toivottavasti paljon hyvää ja ihanaa ja kauan kaipaamani lepohetki kaikesta. Saisinpa kävellä narskuvalla lumella ja olla (tai lasketella) huurteisessa metsässä vaaleanpuna-sinisen taivaan alla. Olisipa kesä kuuma ja ihana, semmonen hellekesä, että ikkunoita pitäis pitää kokoajan auki ja kuunnella kesäyön ääniä nukkumaan mennessä ja olis kuuma nukkua, vaikka olis pelkkä lakana. Minusta se on ihanan kesän merkki se. Olisipa elämä hyvää, sitä toivon.
Teen ehkä vielä sellaisen kivan, perinteisen koosteen viime vuodesta. Niitä on varsinkin vuosien päästä kiva lueskella, ainakin oman muistin virkistykseksi ja muistelutuulahduksena. Ja tuleehan sellaisen postauksen koostamisessa myös se totuus vastaan, että on tehnyt jotain! Välillä kun iskee olo, että osaako sitä yhtään mitään, onko kaikki vaan ihan pöhköä sekoilua ja muita näitä mielensä huijaushommia.
Mukavaa, että te luette blogiani. Hyviä asioita ja suloisuutta vuoteen 2018! Nähdään taas! <3