TERVEISIÄ MUMMILLE, ETTÄ TÄÄLLÄ KANTAPÄÄTÄ NEULOTAAN (5/7)
No niin, vihdoin lähestytään kantapäätä. Alkuperäisessä yläastesukassa neulotaan vielä ensin seitsemän kerrosta yhdellä värillä (vaaleanpunahtava valkoinen) ja kuusi kerrosta 2o 2n -joustinta (persikka) ja sitten aletaan kantapäähommiin. Nämä voi toki jättää neulomatta, jos varsi on jo valtavan pitkä omaan sääreen. Näistä raidoista en laita ollenkaan nyt kaaviokuvaa, sillä mitään kuvioita ei tule. Ysärisukassa kantapää oli neulottu vahvistettuna kantapäänä (googlettamalla löytyy hyviä ohjeita, jos ei tule selkäytimestä) ja niin neuloin uuteenkin sukkaan. Aloin kuitenkin selailemaan myös käsityökirjaani, sillä sieltä löytyy myös kantapään ohje, perinteiseen ja tiimalasiseen. Ja arvatkaapas mitä siellä muuta olikaan, mitä en itse heti muistanut! No tarinaa juuri näistä yläastesukista.
Melkein itku tulla tirahti, kun mietin sitä ihanaa muistoa, kuinka reumaa sairastunut mummini niin tykkäsi mun villasukista, että pyysi ne lainaan. Kuinka ne varmasti ovat oikeasti tuntuneet mukavilta jaloissa. Mummi oli muutenkin ihana, herttainen ja rakas isovanhempi. Yksi äärimmäisen koskettava ja surullinenkin muisto mummista on se, kun hän innoissaan seurasi minua, kun olin televisiossa (Suomen ensimmäinen Big Brother vuonna 2005). Oli katsonut kaikki jaksot ja seurasi tyttärentytärtään tiiviisti. Mummi asui Oulussa ja minä tuolloin Tampereella ja näimme harvoin, joskus soittelimme. Ohjelman jälkeen mummi oli sanonut, että tuntee minut nyt paljon paremmin. Se oli tietysti totta, harvoin mummien kanssa kauheasti aikaa vietetään samanlaisten juttujen parissa, kuin mitä meistä näytettiin televisiossa (sillä kaudella me lähinnä luettiin kirjaa, tehtiin ruokaa, pelattiin omasääntöistä backgammonia, tehtiin tehtäviä, hupsuteltiin ja joskus oli jotain juhlia). Samaan aikaan se tuntui kauheana pistoksena sydämessä, että mummi oppii tuntemaan lapsenlapsensa television kautta kotonansa yksin, eikä niin, että oltaisiin vietetty aikaa yhdessä ja jutusteltu ja opittu tuntemaan toisiamme paremmin. Niin suruisaa. Enää siihen ei ole mahdollisuutta, nyt mummi on jo pilven reunalla jossain, muiden isovanhempieni ja isäni kanssa.
Mutta tiiättekö mitä teen huomenna? Halaan illalla äitiäni oikein lujasti, kun hän saapuu meille Oulusta viikonlopun viettoon. Lapseni odottavat ihan hirveästi mummin tuloa. He saavat nyt olla yhdessä, mummi ja lapsenlapset ja jutella asioista ja se jos joku on tärkeää juuri nyt, juuri tässä hetkessä. <3 Mummi ja ne muut varmasti iloitsevat tästä, jos jostain meitä seurailevat.
