KESÄ ESKARIN JA EKALUOKAN VÄLISSÄ, SILLOIN VOI VAIKKA OMMELLA

Hui. Ihan pian meillä on jo toinen koululainen. Siis todella iso hui! Eskarivuosi paketoitiin jo aikoja sitten ja tämä kesäkin on mennyt niin vauhdilla. Mulla oli keväällä vähän jopa kauhistunut olo, että iski kauhu ja hätä siitä, että olenkohan ehtinyt olla juuri sellainen äiti tai antaa juuri niitä asioita tulevaa kouluaikaa varten, mitä pikkuiseni olisi tarvinnut. Luultavasti thään liittyy kaikki sekin, että jo toinen lapsi menee kouluun. Tämä ei ole sellainen samalla tavalla odotettu etappi kuin esikoisen kanssa, vaan enemmän sellainen, että hemmetti nyt jo! No, aivan varmasti olen riittävästi kaikkea. Parhaani olen tehnyt ja rakastanut ja rutistanut sydämeni pohjasta aina ja paljon. Tunteita on riittäänyt puolin ja toisin varmasti riittävästi. Silti, äitiä jännittää ja kovasti!

Mikä siinä onkin, että kun joku aikakausi loppuu ja uusi alkaa, sitä päätyy miettimään niitä asioita, joita ei tehnyt? Miksi mulle tuli ensimmäisenä mieleen se, että en ehtinyt opettaa laskettelemaan ennen kouluikää, eikä ikinä käyty kaksin pidemmällä matkalla, ei hemmetti soikoon edes Tampereella, vaikka niinkin muka aioin tehdä. Hirvittävä riittämättömyyden tunne äitinä. Miksen voisi tuntea pelkästään olleeni riittävä, antaneeni paljon rakkautta, huolenpitoa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea läheisyyttä ja yhdessä olemista ja tekemistä. Ennen kouluikää hänellä on kuitenkin ollut lastenhuoneen kaapissa kangaslaatikko, joka noin kerran, pari kuussa leviää lastenhuoneen lattialle (miksi muuten siitäkin olen aina enemmän hermostuksissani kun se "sotkee" sen lattian enkä iloissani, koska minä jos joku tiedän sen kuinka ihanaa ne kankaat on siihen levittää ja haaveilla ja fiilistellä mitä seuraavaksi tekisi). Niistä kankaista hän leikkelee erilaisia asioita, pikkutyypeille minipeittoja, jotain hauskoja hahmoja, joita sitten liimailee paperille tai ihan vaikka oikean tyynyn.

Viime viikolla hän tuli luokseni ja pyysi saada neulaa ja lankaa. Ehdotin, joskos ompelisikin ompelukoneella. Se joo-huudahdus oli ennemminkin riemunkiljahdus ja niin hän hetken päästä jo istui mun sylissä koneen ääressä ja ommella hurruutti. Ihaninta siinä oli se, että hän halusi omemlla mun sylissä ja toiseksi ihaninta se, mitä hän sai aikaan ja sekin ihan superihanaa! Pehmoinen tyyny, ihan itse suunnittelemana ja itse ommeltuna. Mustat pilkut ovat silmät ja punaset posket. Voiko seitsenvuotiaan elämässä olla leppoisampaa ja hurmaavampaa hetkeä kuin se, kun saa köllötellä mökillä nurmikolla viltillä ja lueskella akuskeja ja vähän katsella välillä puhelinta. No ei juurikaan! Paitsi ehkä tuohon lisäksi uimatauko ja muutaman tunnin hyppelyt laturilta veteen. Ihanin kesä eskarin ja ekaluokan välissä, myrskyisä ja aurinkoisen suloinen, pienen ja vähän isomman välissä. <3

Vielä muuten yks loistava DIY-vinkki tähän loppuun. Tai oikeastaan kaksi! Pojalla on kuvissa päällään helteeseen tuunatut kesävaatteet. Me ei olla ehditty kivijalkakaupoille koko kesänä, koska lapset eivät ole erityisen innokkaita ostoksilla kävijöitä enkä kyllä minäkään näillä keleillä. Siispä poika sai valita yhden lempiteepaidoistaan, josta leikattiin hihat ja saatiin hihaton paita. Melkoinen TSADAA! Jalassaan hänellä on pikkuveljen sortsit, jotka muokattiin pitkistä housuista lyhyiksi samalla tekniikalla. Niihin tosin ei ommeltu edes lahkeensuihin mitään, vaan satasenttiselle pojalle lahkeet ainoastaan käännetään, isoveli voi pitää pyöräilysortsihenkisesti ihan noin vaan.Ihanaa helleviikonloppua teille sinne ruutujen taakse! <3