LASTEN LAITTEETON LOKAKUU - KUINKAS SIINÄ KÄVIKÄÄN?

Meillä on laitteita. On kolme puhelinta, kun ekaluokkalainenkin sai jo omansa. On litska, eli littana tietokone, joksi tyttäreni alkoi iPadia kutsua joskus ihan pienenä. Lisäksi on mun oma läppäri, jota lapset harvemmin saavat käyttää, koska teen sillä töitä, mutta joskus ovat saaneet katsoa elokuvia silläkin. Meillä on lisäksi vielä Lenovo YogaBook, jonka voitin joskus kuvakisasta, sillä on tosi hyvä piirtää. On laitetta moneen käyttöön, eikä kukaan jää koskaan ilman, jos on peli- tai leffa-aika eli ns. ruutuaika.

En ole koskaan ollut sitä vastaan, etteivätkö lapset saisi pelata tai katsella sarjoja tai leffoja laitteilta. Litska on se, mitä on käytetty eniten meidän perheessä. Se, mistä olen ollut tarkka ja lapsetkin ovat siihen oppineet, että ennen kuin mitään pelejä ladataan tai leffoja katsotaan, niin tarkistetaan ikäraja ja siitä pidetään kiinni. Tai ainakin keskustellaan ensin mun kanssa onko sopivaa luisua vähän rajojen ulkopuolelle. Peleissä on paljon hyvää, lapset ovat oppineet monia juttuja niistä (ekaluokkalainen innostunut mm. ruotsin kielestä!) (Pokémon GO oli koko perheen suosikki lähes pari vuotta, silloin käveltiin ja paljon!) ja lastemme sukupolvelle on tärkeää osata käyttää laitteita ja nämä kaikki asiat, tiedätte kyllä.

Asia, josta en ole pitänyt koskaan ja joka on aiheuttanut mulle itselleni eniten ärsyyntymistä on ruutuajan jälkeinen kiukku. Meillä on ollut käytössä ajastin, johon on laitettu sovittu aika ja kun kilkatus on alkanut soida, se on ollut merkki kaikille, että on aika luopua laitteesta. Tähän rituaaliin on kuulunut myös se, että lapsi on sanonut sanat "kiitos, että sain pelata" ja antanut laitteen nätisti pois. Tällaiset säännöt ovat olleet meillä käytössä vuosia ja ne on ollut helppo opettaa aina nuorimmaisellekin. Eikä niillä laitteilla olla oltu joka päivä, on tehty erilaisia viikkokalenterejakin kertomaan, että tiistai ja torstai ovat pelipäiviä ja lauantaina leffa. Mutta olen minä monet kerrat antanut luvan muuten vaan, että saatte nyt katsoa jotain, että olen saanut omat hommani tehtyä. Auto- ja junamatkoilla on ollut usein myös pelit ja vehkeet mukana. Tämä kaikki on ollut ihan toimiva systeemi, yleensä. Silloin, kun ei ole toiminut, on tullut kiukku ja pahantuulisuus. Ymmärrän senkin. Jos joku sanoisi mulle kesken ihanan instan selailun tai Ensitreffit Alttarilla -maratonin, että no niin, aika antaa puhelin pois ja pysyppäs iloisena nyt vaan, niin voin kertoa, että ehkä siinä saattais vitutuskäyrä nousta mullakin. Toisaalta taas, olisi ihanteellista, että lapsi (ja aikuinen) ymmärtäisi olla kiitollinen ja iloinen saamastaan peliajasta ja hypähtelisi siitä hyväntuulisena kohti seuraavia leikkejä (tai askareitaan). No näin ei tietenkään aina ole ollut. Aika moni vanhempi osanee tähän hetkeen samaistua, ruutuajan jälkeiseen kiukunpuuskaan.

Tässä syksyllä eräänä päivänä kaikki lävähti käsiin. Luultavasti kaikki kolme (en muista tarkasti) ilmaisivat pettymyksensä tilanteeseen, että sinä päivänä ei taaskaan saanut olla rajatonta aikaa ruudulla, siirtyä pelistä toiseen tai selailla loputonta elokuvien ja sarjojen valikoimaa päätymättä mihinkään lopputulokseen niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä, vaan ruutuaika loppui, kun kello kilahteli eikä sitä saanut olla muka kuulematta ja jatkaa pelaamistaan. Vaan että minä, äiti, vaadin ja jopa käskin, että nyt loppuu pelit tähän tiks! Otin raivoissani (minäkin, tietysti!) kaikki laitteet ja nostin yläkaappiin. Siitä alkoi meidän lasten laitteeton lokakuu.

Tytär sai puhelimensa kyllä aika pian takaisin (rajallisin ehdoin), koska hän käyttää sitä ratikkalippuihin ja tarvitsee vitosluokkalaisen tapaan puhelinta muissakin jutuissa ja lisäksi hänellä on oma Youtube-kanava. Minulla itselläni laitteet kyllä jäivät käyttöön (ymmärtänette!), mutta muuten koko kuukausi meidän kodissa meni ilman litskaa, ilman lenovoa, ilman mun tarroitettua läppäriä sängynlaidalla katseltuine elokuvineen, ilman ekaluokkalaisen ikivanhaa iphonea. Lapseni ovat kahden kodin lapsia, joten toisten kotien tapoihin ja sääntöihin eivät mun rajoitukseni pystyneet vaikuttamaan, vaikka tietoisia niissäkin tästä muutoksesta oltiin. Parasta oli jokatapauksessa se, että koko kuukausi meni ilman yhtään ruutuajan jälkeistä kiukkua!Rakastin kaikkea sitä! On yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun multa pyydettiin ihan tosissaan, että voitaisiinko ottaa laitteet takaisin. Kieltävä vastaus hyväksyttiin ja sillä sipuli. Vaikka meillä ei valtavia aikoja olla oltu laitteilla aina ennenkään (paitsi ehkä lomilla on luisuttu), on ero vanhaan ollut huomattava. Lapset ovat löytäneet aivan uusia leikkejä, pikkulegoista rakennetut alukset ovat lisääntyneet huomattavasti, kuten myös lattialla lojuneiden legopalikoiden päälle astumiset, mutta se nyt kuuluu asiaan! Askarteluita on tehty paljon. Lempitouhustani piirtämisestä on tullut jokapäiväistä, lähes kokoaikaista ajanvietettä. Olkkarin pöytä on jatkuvasti aanelosten ja tussien kuorruttama kasa ja se on vain ihanaa se! Ihan todella huomattava muutos mielikuvituksen jylläämiseen ja ihan vain meidän kaikkien keskinäiseen yhdessäoloon ja jutusteluun.

Tämän postauksen kuvissa on tyttäreni aivan itse itselleen toteuttamassa Halloween-asussaan. World's Swäggeist Llama. En osaa tarkasti sanoa, olisiko sitä tehty, jos olisi ollut mahdollisuus käyttää ne pari tuntia johonkin muuhun, mutta veikkaan, että laitteettomalla lokakuulla on ollut ainakin vaikutuksensa! Asu on huikea ja veljensäkin teki oman versionsa eilen. Ihan jo vaikka se, että tyhjä pahvilaatikko inspiroi, se on jo jotain

.En varsinaisesti kehuskellut lapsille tänään, että kokeilu meni ohitse jo, vaikka varmasti huomasivat itsekin kuunvaihteen. Tämä oli niin ihanaa! Pikkuhiljaa palataan jollain tasolla johonkin laitteelliseen elämään, mutta ihan vielä ei ainakaan. Olen mielissäni siitäkin, että keksin raivokkaasti (omalta osaltani) alkaneelle ajanjaksolle noin hienon nimenkin. Että tällainen tarina täältä tänään. Nyt toivotan kaikille teille hyvää yötä täältä LAITTEEN äärestä iltamyöhällä! Tämänkin ajan olisin voinut käyttää vaikka siihen piirtelyyn, mutta koska oon aikuinen, niin teen mitä huvittaa, haha! No ei vaan, nyt haen kaapista suklaata ja alan katsomaan viimeisimmän Ensitreffit Alttarilla -jakson ja aloitan uuden neuletyön. <3