LÄHDEN RAKKAUSMATKALLE, HEIPPA!

Viime aikoina on ollut valtavasti puhetta ilmastoahdistuksesta ja lentomatkustamisen päästöistä. Olen ahdistunut minäkin ja samaan aikaan oikeastaan ollut vain huojentunut siitä, että ei ole ollut varaa matkustella juuri minnekään viime vuosina. Sellainen pieni hyvän ihmisen kruunu ollut päälaella kaiken keskustelun keskellä, että minätyttö se en matkustele, että hei jes, hyvä meikä. Samaan aikaan mulla on ollut aivan valtava matkakaipuu, kuume päästä jalkoihin ja kuume päästä niihin paikkoihin itsekin, joissa niin monet vaikkapa instagramissa seuraamanii ihmiset ovat tässä vuosien aikana olleet ja kaikkiin niihin paikkoihin, joista itse on haaveillut aina.

Pysäytän instastoorin aina, jos joku on kuvannut aaltoja ihan läheltä. Pysäytän, painan pätkän uudelleen katsottavaksi, lisään volyymia. Haluan kuulla aallot, niiden liplatuksen, veden kohinan. Auringonlaskukuvat, olivatpa ne sitten hellekesältä Saimaalta, uskomattoman kauniilta Lofooteilta tai jostain Kanariansaarilta, sormi pysäyttää selailun samantien. Haluan hetken aikaa kokea itse sen saman, tai edes hitusen siitä mitä se ihminen on someen jakanut, sitä vartenhan niitä kuvia jaetaan, päästä mukaan juuri siihen hetkeen jota joku jossain kokee. Joidenkin ihmisten instastoorit jäävät hyvinkin tarkasti mieleen. Se, kun ystävä laskeutui kallioisella rannalla tikkaita pitkin mereen uimaan auringon laskiessa kaikissa maailman pastellisävyissä hänen takanaan. Se, kun tuttava majoittui merenpäällä sijaitsevaan bungalowiin, jossa oli lasinen lattia, josta näki kalojen elämää aivan siinä alapuolella. Tai kun tuttu oli häämatkallaan ja menossa aamu-uinnilleen, mutta saikin videolle juuri sen hetken kun vaaraton hai pörhälsikin naisen edestä pinnan alla juuri ennen varpaiden kastumista. Olen katsonut näitä filminpätkiä hymy huulilla, olen ollut aidosti onnellinen noiden ihmisten puolesta, että he ovat juuri siellä missä silloin ovat ja tyytyväinen siitä, että ovat jakaneet hetkensä. Usein ihmiset lomaillessaan päättävät olla käyttämättä somea, mutta minusta se on lähestulkoon kamalaa! Sittenhän minä en saisi kokea noita hetkiä kotisohvalta käsin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihania lomahetkiään saa jakaa, mutta toki saa olla jakamattakin, jos siltä tuntuu.

Tiedätte, että olen ollut parisuhteessa jo jonkin aikaa. Tarkalleen ottaen lähes vuoden! Se on pitkä aika sen jälkeen, kun on ensin ollut seitsemän vuotta itseksensä lapsien kanssa! Kun keväällä hoksasimme hellun kanssa, että meillä on puolivuotinen parisuhde takana, päätettiin, että seuraavan puolen päästä olisi aika juhlistaa tätä ihanaa, mahtavaa, kaunista, kreisiä ja suloista merkkipäivää. Niinpä silloin sovittiin, että marraskuussa matkataan jonnekin yhdessä.Olen potenut huonoa omaatuntoa ja ilmastoahdistusta matkan varaamisen jälkeen kokoajan siitä, että reissumme kohdistuu pitkien lentomatkojen taakse. Samaan aikaan ajatus siitä, että hemmetti, oon menossa ihan oikealle romanttiselle RAKKAUSMATKALLE ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on levollisen ihanaa, tuntuu älyttömän hyvältä ja tuntuu siltä, että sydän ja koko keho pakahtuu rakkaudesta. Joten aion tämän matkan tehdä huonoa omaatuntoa (ainakaan hirveästi) tuntematta, tuskin enää ikinä matkaamme samaan paikkaan uudelleen. Aion nauttia lomasta, rakkaudesta ja maailman ihanuudesta, totisesti! Tai siis en todellakaan totisesti vaan sydän auki ammollaan ja suunpielet korvissa.Joten olen nyt pikkuhiljaa oikeasti tajuamassa sen, että pian ollaan yhdessä maailman kauneimmista paikoista, jonne en rehellisesti sanottuna edes uskaltanut kunnolla haaveilla pääseväni. Rakkausloma, ensimmäinen vuosipäivä, maailman lällyintä, maailman ihaninta!