EN TIEDÄ MISTÄ MATKAKERTOMUKSENI ALOTTAISIN // MATKA MALEDIIVEILLE
Saavuimme viikko sitten rakkauslomalta. Jos yhdellä lauseella joku vaatisi matkaa matkaa kuvailemaan, sanoisin että matka oli täydellisen ihana. Tiistaiaamuna, kun kone laskeutui Helsinki-Vantaalle ja bussilla körryyttelimme kotiin, tuntui uskomattomalta. Unenomaiselta siinä kylmänkosteassa harmaudessa, jossa lämpimään hetkeksi tottuneet korvat ja sormenpäät kohmettuivat, että tapahtuiko se loma juuri, oliko kaikki edes totta. Niin ihanaa siellä oli. Vitsaillen voisi sanoa, että 6/5, mutta sanoisin ennemmin vaikka 10/5. En uskaltanut lomaa ihan hirveästi etukäteen fiilistellä, koska pelkäsin lähinnä maailmanloppua tapahtuvaksi just ennen matkaa. Onneksi mitään ei tapahtunut ja oikeastaan aivan kaikki meni todella mutkattomasti ja hyvin.
Matka kohteeseen oli melko pitkä, oltiinhan menossa yli 7000 kilometrin päähän. Kun lentelee ja matkustaa kauas harvoin, ei haitannut yhtään istua koneessa tai kentällä ja odottaa seuraavaa siirtoa. Ennemminkin mua harmitti joka kerta, kun kone laskeutui, olisin hyvinkin voinut istua vielä muutaman tunnin ja katsella elokuvia torkkuen siinä samalla. Pari lentoa Qatarin Dohan kautta Maléen, Malediivien pääkaupunkiin ja siitä vielä lyhyempi lento pienellä vesitasolla pienelle saarelle, kyllä siinä odotteluineen sai vuorokauden tunnit kulumaan.
Se tunne, kun ensimmäisen kerran astuu koneesta ulos ja vastaan lehahtaa kuuma, kostea ilma, ai että! Sitä oli ollut ikävä. Muistan lapsuudesta, kuinka äitini hehkutti tuota hetkeä. Me ei kauheasti reissattu ulkomaille (Ruotsia lukuunottamatta) ollessani lapsi, äiti oli tainnut käydä kerran etelän lämmössä ennen kuin menimme sinne koko perheen voimin. Ne äidin kuvailut siitä kosteankuuman ilman tunteesta jäivät mun mieleeni ja huomaan kyllä täysin samaistuvani siihen tunteeseen itsekin ja muistavani äidin ja ne äidin sanat aina kun itse olen siinä tilanteessa. Onhan se nyt mieletön hetki, varsinkin mitä pidempi aika edellisestä kerrasta on ja kun ja jos sitä hetkeä todella on odottanut. Ja tätä kirjoittaessa alkaa itkettää ja tulee ikävä äitiä, onneksi se on vaan 500 kilometrin päässä!
On niin paljon kerrottavaa ja haluttaisi kokoajan vain muistella ja hehkuttaa matkaa, joten kirjoittelen tarinoita ylös ja ulos ja julkaisen niitä pikkuhiljaa. Tavallaan lomasta on myös olo, että tekee mieli pitää sitä vain itsellään, ettei sen täydellinen hehku ja lumo katoa, mutta toisaalta tekee mieli huutaa koko maailmalle erinäisiä asioita.
Ainakin sitä, että maailma on tajuttoman kaunis, paratiiseja on olemassa. Paratiiseja sekä jossain Malediivien kaltaisessa paikassa ja täällä meillä kotona Suomessa, koska kyllä lyhyelläkin reissulla tapahtuu niin paljon, että kotiin tullessa on olo, että onhan tää nyt ihan mahtava ja ihana paikka tämä meidän Suomikin. Lisäksi maailmalle huudattavien asioiden listalla olisi se, että kun näki jälleen siellä meressä, pohjassa, pinnalla ja rannoilla roskia (ei paljon, mutta muutamankin enemmän kuin kotona), iski valtava ahdistus, merten jätelautta-ahdistus ja olo, että teen kyllä niin paljon tämän maailman eteen kuin vain suinkin pystyn (vaikka mitä nyt vähän lentelin tuhansien kilometrien päähän, mutta ei tartuta just nyt siihen) ja että ajattelisivatpa kaikki muutkin niin. Tuolla saarella oli todella siistiä ja puhdasta ja hyvin tarkat jätelajittelut ja kierrätyshommat, mutta se olikin resorttisaari, mutta siitä huolimatta ja siksi juuri. Lisäksi haluaisin hehkuttaa sitä, että jos kaikki ihmiset olisivat korviaan myöten rakastuneita ja täynnä rakkauden tuomaa onnellisuutta, ei tässä maailmassa olisi sotia eikä varmastikaan niitä roskia meressäkään. <3
Sinne me solahdettiin häämatkalaisten ja muiden pariskuntien sekaan oikein hyvin. Syötiin vatsamme täyteen mitä mainioimpia ruokia pöydän ääressä rantahiekalla joka päivä varpaat paljaina, tehtiin vaikka mitä hauskaa ja leppoisaa lomatekemistä, unohdettiin arki ja marraskuu, nautittiin ja juotiin värikkäitä drinkkejä ja istuttiin yömyöhään meren äärellä katseellamme etsien haita ja rauskuja. Joka ilta, kun toivotin kaikille merten olennoille hyvää yötä, tiesin, että kyllä ne sieltä heti tulevat, kun hyvänyöntoivotukset sanotaan ja niin monena iltana kävikin, että villan terassilta näin kuin rausku tai hai ui ohitse ja saatoin mennä nukkumaan miettien vaan maailman ihanaa ihmeellisyyttä. Yhtenä reissun alun yönä meri oli melko tyyni ja vähän väliä kuului hassuja korahduksia mereltä päin. Ensin ei tajuttu mitä ääniä ne olivat, aivan kaikkia merihirviöitä ja kauhuleffaskenaarioita käytiin läpi, mutta tajuttiin muutaman päivän päästä, että äänethän olivat kilpikonnista. Ne kävivät haukkaamassa ilmaa pinnalla. Ihanat, suuret merikilpikonnat.
