MALEDIIVIEN YÖ
Iski kauhean kova matkakuume tänään. Uusia matkoja ei juuri kalenterissa ole odottamassa, joten laitoin silmät kiinni ja palasin ihaniin muistoihin marraskuulle Malediiveille. Silmät avattuani jatkoin muistelua valokuvien voimin. Voi että. Sydän alkoi pamppailla, kun mitä tahansa mietin matkaltamme. Jos joku oli unelmien loma, niin se.
Yhden ihanan tarinan reissultamme haluan teille nyt jakaa. Luultavasti tarina mutkittelee sivuraiteillekin, mutta melkööt.
Illat Kuredulla olivat ihania. Aurinko laski kuuden maissa ja auringonlaskut olivat uskomattoman kauniita. Vain parina iltana maltoimme katsella auringonlaskua villamme terassilta, josta näkymä oli täydellinen, koska vieläkin täydellisempi se oli kun käveli kauas merelle päin sandbankilla. Koska kyseessä on äärettömän romanttinen lomakohde, tuli vastaan toisinaan myös muita pariskuntia. Aina kuitenkin niin, että me kävelimme merelle päin ja muut takaisin saarelle ja saimme nauttia auringonlaskun kauneudesta kaksin.
Auringon laskettua menimme yleensä melko suoraan illalliselle. Joskus piti käydä vaihtamassa vaatteet, jos oli nautiskellut hiekkasärkän aalloista liikaa. Siellä kun oli niin siisti paikka, jossa aallot tulivat molemmista suunnista ja tyrskähtivät toisiaan vasten. Siinä oli ihana seisoa ja kuvitella olevansa kahden meren rajalla. Kahden suuren valtameren välimaastossa. Siinä just.
Ravintolassa meillä oli oma lempipaikkamme, jonne tarjoilijat meidät suoraan aina veivät, jos tilaa oli. Reunimmainen pöytä lähimpänä merta. Muutaman askeleen päässä aalloista. Siinä sai hipsutella varpaita hiekassa, syödä kynttilänvalossa, kuunnella aaltojen kohinaa, katsella taivaalle ja merelle, täysikuutakin sen molemmin puolin. Nauttia vaan toistemme seurasta ja kaikesta muusta niin ihanasta. Nyt tuntuu niin uskomattomalle, että juuri minä olen saanut kokea jotain noin täydellisen ihanaa, elokuvamaista ja ällöromanttista.
Illallisen jälkeen kävelimme takaisin villalle. Hiekka oli lämmintä. Tein ehkä käsilläseisontoja matkalla tai hyppelehdin ja pelleilin rannalla olevan hääkatoksen luona. Tai hyppelehdin hellun kaulaan onnellisena naisena sitä pussailemaan. Nappasimme laiturin päässä olevasta sandaalinarikasta läpykkämme mukaan aamua varten (laituri oli niin kuuma ettei siinä voinut päivällä kävellä avojaloin ja päiväksi tossut sai jättää hyllylle, kun hiekalla ei niillä ollut kiva kävellä). Taas yleensä jatkoin hyppelehtimistä. Olen vähän sellainen hyppelijä, kun olen iloinen, onnellinen tai muuten vaan hurmioissani elämästä. Tarkistimme aina näkyikö rannalla rapuja (näkyi aina) tai vedessä rauskuja tai haita. Villan oven edessä istuimme toisinaan hetken somettamassa, verkko oli parhain juuri siinä kohdassa. Villamme oli toiseksi viimeisin, meidän vieressämme ennen merta oli enää suuri hääsviitti jacuzzeineen.
Hipsimme usein heti sisälle päästyämme samantien takaisin ulos, villa taakse terassille. Istuimme terassin reunalla, taskulamppu kourassa, jalat kiinni toisissamme ja katselimme vettä jalkojemme alla. Harmitti, että huoneessa ollut taskulamppu ei ollut kirkkaampi, sillä olisi tehnyt mieli kuikuilla kauemmaskin. Villan alla ui usein tuo kuvan kala, tai haluan ajatella, että se oli aina sama. Joinakin iltoina bongattiin iso haikin ja vitsit se oli siistiä. Hiljaa (kuten kaikki muutkin kalat, mutta haissa on ehkä vielä sellainen oma karmiva hiljaisuutensa) lipui vaan ohitse. Yhden kerran myös rausku. En voi olla ihmettelemättä ja kertomatta näitä hai- ja rauskutarinoita, mutta meri ja vedet ovat aina kiehtoneet mua ihan valtavasti ja oon näistä kokemuksista vaan valtavan onnellinen ja kiitollinen. (oon myös horoskoopiltani kalat eli yhtä kaikkien noiden merenelävien kanssa!)
No niin ja sitten siihen itse tarinaan… Hehee, kuka olisi arvannut, että näin kauan kestää sivupoluilla. Käsi ylös!
Yhtenä iltana pitkän kala- ja merieläinbongailun jälkeen päätimme, että nukutaan yö ulkona taivasalla. Raahattiin terassin auringonottosängyn patja lattialle, puoliksi niin tähtitaivaan alle ja puoliksi terassin katoksen alle. Paksu peitto sisältä ulos ja tyynyt tietysti. Meri liplatteli ihanasti villan jalkoja vasten (vai voiko sanoa, että talolla olisi jalat… no kuitenkin ne muutama pölkky joiden varassa se villa siinä seisoskeli) ja lämmin, ihana merituuli hiljaisesti puhalsi, oli tämän maailman juuri sen hetken maagisin yöhetki ja hiljaisuus. T-ä-y-d-e-l-l-i-s-t-ä.
Nukahdettiin ihanasti. Ulkona oli tietysti huomattamasti hiostavampaa ja lämpimämpää kuin ilmastoidussa sisätilassa. Nukun muutenkin untuvapeitolla kesät talvet kotonakin, joten nytkin nukuin puoliksi paksun peiton alla ja puoliksi lempeässä merituulessa. Ennen unta oli vielä pakko pari kertaa kurkistaa, mihin olinkaan nukahtamassa. Täydellisyyteen.
Muutaman tunnin unien jälkeen, jotka muuten olivat erittäin makeat ja sikeät, heräsimme pariin sadepisaraan kasvoillamme. Samantien kuuli, että sade oli tulossa kovaa vauhtia mereltä meitä kohti ja vain pari sekuntia myöhemmin satoi jo ihan täysillä. Kerkesimme napata peitot ja tyynyt ja siirtyä sisätiloihin jatkamaan unia. Vaikka taisin mä käydä vielä alemmalla terassilla kastumassa sateessa, koska sekin oli niin ihanaa.
Tuo yö on jäänyt mieleen niin ihanana. Koko reissu oli sitä, mutta just tuo yö, varsinkin kun jo parina aiempana yönä suunniteltiin ulkona nukkumista, mutta oltiin ensin että no ei. Onneksi toteutettiin. <3