PIKKU-RUUN MUITAIHANIALAISNEULE
Keväällä alkanut, täysin huomaamattomasti päälle päässyt neuleinto on tuottanut jälleen tulosta. Sunnuntaiaamuna päättelin viimeiset langanpäät nuorimmaiseni muitaihanialaisneuleesta. Tajusin taannoin, että hän ei aivan vauvakuukausiensa jälkeen ole tainnut saada mun tekemää neuletta (voi olla tosin, että en vain muista!), joten oli aika korjata tilanne. Lankoja jäi oman neuleeni jälkeen niin paljon jäljelle, että ei tarvinnut muuta kuin neuloa hurruutella eteenpäin.Ohjetta mulla ei ollut. Mittasin yhdestä lempicollegestaan leveyden, tein laskelmia ja loin silmukat.
Tein kuvioita vähän sinnepäin. Välillä soveltelin enemmän kuin taas toisessa kohtaa. Menin neuleen ohjaamana, en niinkään krjoneulekuvioiden. Hyvin, hyvin silmämääräisesti tein kaikki päätökset. Halusin neuleen, jota hän pitää tänä kesänä ja tästä eteenpäin eli en neulonut tarkoituksellakaan kasvunvaraa. Lapsista kun ei aina tiedä, että miellyttääkö tämän hetkinen vaatetus vielä ensi vuonna. Ei sitä tiedä nimittäin aikuisistakaan. Joten kasvuvarat saivat jäädä. Ja aikuisista nyt varsinkaan ei tiedä neuloako kasvunvaraa.Arvaattekin varmaan mitä mieltä olen neuleesta. Niinpä. No sitähän tuli tosi ihana. Käyttäjänsä näköinen, sekä taydellinen mätsimätsi mun neuleen kanssa. En oikeastaan malta odottaa, että päästään jonnekin viileän kesäillan metsäretkelle ja kumpikin ollaan yksinä minttuhattaroina siellä. Poika itse ihastui neuleeseen jo siinä vaiheessa, kun kokeili miehusta-selkämyspalaa ilman hihoja. Olin aavistavinani ilon siitä, että juuri minä neulon juuri hänelle villapaitaa. Neuleen valmistuttua ja hänen sitä testatessaan paita jäi päälle pitkäksi aikaa. Se jo on suuri kiitos minulle.Mitenkö neulominen sujui? No kiitos kysymästä siinähän se. Nopeaahan lapsen neuleen tekeminen on. Vähän jännää omien laskelmien pohjalta. Olisin voinut kyllä tehdä raglanpääntien, olisi tullut siistimpi. Samoin ylhäältä alaspäin -tekniikakin kävi mielessä. Mutta koska useassa asiassa olen kasarilapsi ja tykkään entivanhaisista jutuista, neuloin erilliset hihat ja istutin ne kädenteille. Ei siistein ja huomaamattomin tapa, mutta toimii ihan ok. Eikä käyttäjä ainakaan ole mitään valitellut.
Meillä oli ihana pikareissu Lammassaaren kulmille, vaikka aie oli kuvata jossain voikukkapellolla (poika rakastaa voikukkia!). Päivä oli lämmin ja saatiin ihania kuvia nelivuotiaasta uuden neuleen omistajasta. Hän ilmoitti myös haluavansa kuvata minua. Siinä ei auttanut muu kuin nostaa raskas järkkäri hänen kaulaansa ja opastaa mistä napista painaa. Loppuun siis kuva äidistä, neuleen neulojasta jollaisena uuden neuleen omistaja, pikku-Ruu, hänet näkeekään. <3
