LAHJA VASTASYNTYNEELLE - KUKKAISA KUPLAPEITTO
Mun hyvä ystävä sai vauvan muutama viikko takaperin. Tiesin jo kauan aikaa sitten, että haluan tehdä vauvalle oman, pienen ja suloisen kuplapeiton, aivan kuten tein samalla tekniikalla viime keväänä toisen ystävän vauvalle.
Tällä kertaa halusin antaa peiton vauvalle niin pian kuin vain voin, jotta hän pääsee mahdollisesti peiton päälle köllöttelemään ihan elämäsnä ensiviikoista alkaen. Ihan yhden illan työ tällaisen peiton tekeminen ei ole ja vaikka tiesin jo aikoja sitten, että haluan tällaisen lahjan antaa, niin aika lähelle laskettua aikaa jäi mullakin työn aloittaminen. Tämä kuplatekniikka on kuitenkin sen verran hauska ja eloisa tehdä, että työ vie mukanaan ja illat hurahtavat ohitse ja työ edistyy.
Tämän peiton saaja on pienenpieni ihana tylleröinen ja ajatus siitä, että hän pääsee köllimään pehmeän, kuin hattarapilven päälle on ihana. Kasvaessaan hän saa räpeltää peiton reunojen terälehtiä ja kokeilla pienin sormin erilaisia kankaiden pintoja. Se on musta niin ihana ja kaunis ajatus. Ja niin saattaa käydä.
Olen tehnyt omillekin lapsilleni erilaisia tilkkupeittoja useita silloin, kun he ovat olleet vauvoja ja pieniä. Muistelen, että kyllä kirjailuja tunnusteltiin ja kankaiden kuvioita ihmeteltiin.
Materiaaleista
Valitsin kankaista suuren osan olemassa olevista tilkuista, eli ovat mitä sattuu vanhoja kankaita, joita mulla oli ennestään. Löysin Ikeasta ihanan mustikkakuosisen vauvalakanan ja sitruunalakanat, jotka ostin peitto mielessä. Leikkelin ne palasiksi heti pestyäni. Ihan ohutta ruusukangasta laitoin kaksi kerrosta, jos käykin niin, että kangas kuluu käytössä puhki. En siis ole kovinkaan tarkka kaikista kankaista, että ovatko ne juuri tilkkutöihin tarkoitettuja vai eivät. Olen kyllä kokenut myös sen, että joskus on kangas käytössä kulunut puhki, koska on jo tehdessä ollut niin vanhaa ja hiuti. Joskus voi kyllä ihan ohkasiin kankaisiin silittää alle myös tukikankaan. Tässä en kuitenkaan tehnyt niin. :) Brodeeratun ihanan ruutukankaan (joka oli alunalkaen kirppikseltä bongattu naisen kesäpaita) alle laitoin myös toisen kankaan ettei vanu tule reijistä läpi.
Hailakan vaaleanvihreästä kankaasta kerron tarinan: ostin palan, joka on peruslakanakangasta, Oulun Eurokankaasta yli 20 vuotta sitten, koska sävy miellytti ja halusin päällystää sillä silityslautani. Ja niin tein. Silloinen poikaystävä oli armeijasta lomilla ja istuivat iltaa armeijakaverinsa kanssa meillä olkkarissa. Muistan edelleen se ihmetyksen ilmeen, kun se kaveri kuuli mitä olin alkamassa tekemään siinä perjantai-illan ratoksi - silityslaudan jalkojen maalaamisen omenanvihreiksi, että mätsää nätisti uuteen päälikankaaseen!
Tajusin jossain vaiheessa, että kuplaviltin kankaissa on myös merkityksiä. Yksi kangas ja sen asettelu muistuttaa mun mielestä nimittäin täysin vauvan äitiä ja toinen kangas isäänsä. Tykkäsin siitä, että olin tarkoituksetta tehnyt niin ja hoksannut ne myöhemmin.
ompelemisesta
Ompelu oli ihanaa! Mutta siis onhan tällaisessa pienessäkin peitossa aikas kova homma! Ei todellakaan hitaille ja haaveileville ompelijoille (jollainen minäkin toisinaan olen!) sopiva tekniikka tämä kuplivuus, mutta kun homman jujun hoksaa ja pääsee vauhtiin, ei malta lopettaa! Ohjeita tekniikkaan löytyy, kun pistää googleen vaikka että puff quilt tutorial, jos innostutte!
Tähän peittoon meni tilkkuja 121 kappaletta kuviollisesta kankaasta ja saman verran hieman pienempiä tilkkuja kuplien alle. En mitannut tilkkujen kokoa, joten en osaa mittoja tässä kertoa. En muuten edes mitannut valmiin peiton kokoa. Lisäksi oli pohja- tai taustakangas, kummalla nimellä nyt haluaa sitä nimittää. Vanua meni noin yksi tyynyllinen. 64 terälehtipalaa. Eli aika paljon sai viuhuttaa saksia ja kangasleikkuria. Ja siitä ompelemisesta: sitä tässä työssä riitti. Tuntui että sai ihan jatkuvasti olla puolaamassa lisää alalankaa tai käyttämässä eri värisiä aiemmin puolattuja lankoja. Peiton sisään jäi tsiljoona leikkaamatonta langanpäätä, mutta koska ne ovat siellä sisällä, niin who cares!
Tikkauksesta
Aina, kun tilkkutyötä saa tehdä kiireettä, on yks mun lempivaihe se ihan viimeistelyä edeltävä, ihana, pitkä käsintikkaus-vaihe. Viimeistään siinä vaiheessa kiire haihtuu ja ilmoille laskeutuu rauha ja hidas tempo. On vain langat, terävä neula ja paljon tv-sarjoja ja elokuvia. Minä ja käsintikkaus! Tässä työssä se oli helppoa, tein vain reunimmaisiin kupliin, lähelle terälehtiä suoran tikkauksen. Lisäksi jokaiseen neljän tilkun yhteiseen nurkkauksen tein tähtikuvion, jotta taustakangas pysyy paikoillaan.
Ja ainiin! Ennen mitään tikkaushommia yhdistin kuplaisan päälipeitto-osuuden ja pohjakankaan yhteen vähintään sadalla hakaneulalla. Tämä on sellainen asia, jota en ole tehnyt aina, mutta tullut siihen tulokseen, että tikkausta on paaaljon kivempi tehdä, kun ei tarvitse huolehtia meneeko jossain joku kangas ryttyyn tai väärään paikkaan.
Tuli mieleen tätäkin lahjaa tehdessä, että käsin tehtyjen lahjojen antaminen voi olla joskus vähän riskaabelia, kun ei voi tietää valmiiksi sopiiko juuri se lahja esimerkiksi kodin sisustukseen tai muulla tavalla lahjan saajan tyyliin. Koen kuitenkin, että kaikki lahjat ikinä mitä olen itse tehnyt ja antanut, ovat antaneet minulle itselleni niin paljon ja olen tehdessä sulattanut niihin niin paljon rakkautta, että se voittaa sen epävarmuuden ajatuksen ettei lahjansaaja pidäkään. Ja aina on tärkeä muistaa, että lahjan antajan ei tarvitse kannatella sitä tunnetta, minkä lahjan saaja tuntee. Useimmiten tai varmaankin lähes aina käsin tehdyn lahjan saaja on valtavan otettu, että joku on käyttänyt aikaansa, taitojaan ja rakkauttaan juuri häntä varten. On valtavan arvokasta saada jotain juuri minulle vartavasten tehtyä.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Tällä hetkellä mun omilla lapsillani ei ole käytössä ainuttakaan vilttiä, päiväpeittoa saatika teini-ikäisten omaa köllöttelyalustaa. Jokainen lapsistani toivoi tämän nähtyään saavansa oman kuplapeiton. On siis alettava selkeästi hommiin! <3
Lisää kaikenlaisia ompelujuttujani löydät tämän linkin takaa.
