MUITA IHANIA 18 VUOTTA!

Tänään on ollut ainutlaatuinen päivä tämä blogin historiassa. Kokonaiset 18 vuotta bloggaamista tuli täyteen! Se on valtavan pitkä aika! Se Tiina, joka vatsa pystyssä aloitti kirjoittamisen, ei ehkä osannut arvata tai kuvitella yhtikäs mitään näin kauas tulevaisuuteen.

Meillä on ollut monenlaisia aikoja yhdessä. Silti verrattuna ihmissuhteisiin, on blogielo ollut kyllä paljon tasaisempaa. Blogin tarina alkoi aikoinaan siitä, kun halusin jakaa ompelemieni vauvanvaatteiden kuvia ja tarinoita esikoistani odottaessa. Punaisena lankana on aina pysynyt käsityöt. Se tuntuu aivan ihanalta, että se on pysynyt. Kässäjuttujen ympärillä on ollut elämä muuten, lasten syntymät, kasvut ja niihin liittyvät ilot, kotijutut, reissaaminen, syöminen ja viimeisimpänä mökkielämä ja ylipäätään ihan tämä tavallinen arki ja juhla.

Olisi niin paljon kerrottavaa ja pohdittavaa, mutta nyt on tämän kaltaisen arkisen minijuhlan aika ja haluan kaikkein eniten vain jakaa nämä kakkukuvat. Niistä tuli musta niin upeita ja niistä välittyy vähän myös tuon upean kakkuluomuksen ydin ja sielu.


Kyselin seuraajiltani, kuinka juhlistaa täysi-ikäistä blogia, sain monta ihanaa ideaa, toivottiin muummuassa:

  • vanhaa kunnon blogiarvontaa

  • neuleohjetta

  • kakkua ja viinaa

  • diskoa

  • drinkkikurssia

  • yökerhoa

  • kirje täysi-ikäiselle

  • upeaa kakkua

  • suosituimpien postausten nosto

  • baariin menoa porukalla!

Niin hauskoja toiveita! Ja määpä vastaan teille nyt näihin toiveisiin:

  • vanhaa kunnon blogiarvontaa - siis tämä olisi ollut niin kiva toteuttaa, mutta nyt tähän väliin ei, muistin nää synttärit muutama päivä sitten!

  • neuleohjetta - tätä lupaan teille! TULOSSA ON!

  • kakkua ja viinaa - ainakin näissä tunnelmissa ollaan, koska tein tällaisia söpöjä rekvisiittakakkuja Kakkua ja viinaa -bileisiin aikoinaan useita!

  • diskoa - lupaan tanssia viimeistään ens kerralla Mustikkalassa siinä kun odottelen saunan lämpiämistä, koska niin mä aina teen ja oon

  • drinkkikurssia - tällaista tarvitsisin itsellenikin, jotain herkullisia mocktaileja, ai että!

  • yökerhoa - kyllä mä vielä taas joskus pidän yöllisen askarteluliven eli yökerhon

  • kirje täysi-ikäiselle - <3 säästän kirjeen kirjoittamisen pian täysi-ikästyvälle sille vauvalle, joka oli blogin alkuaikoina vielä vatsassa, mutta siis, liittyy tavallaan tähän, sillä mun perjantaikirjeitähän voi lukea substackista! Kirjoitan sinne sellaisia asioita ja tajunnanvirtaa, mitä en halua tänne blogiin kirjoittaa.

  • upeaa kakkua - TÄMÄ KAKKU TÄSSÄ NÄIN NÄISSÄ KUVISSA <3

  • suosituimpien postausten nosto - niitä on tänään instassa, tallennan ne myös kohokohtiin!

  • baariin menoa porukalla! - olis kyllä superkiva joskus mennä baariin ja kutsua mukaan seuraajiakin, en kyllä ehkä uskaltais kummiskaa… mutta siis ens pe oon Ääniwallissa katsomassa Ville Leinosta, ehkä nähdään siellä!

Blogista viis tähän väliin, kattokaa nyt tätä kakkua! Siis tää on upein rekvisiittakakku mitä oon ikinä tehnyt! Voin jakaa teille reseptin, olkaa hyvät:

Tarvitset vain pahvisen muuttolaatikon vintiltä, viitisentoista kuumaliimapötköä, kuivahtaneita vaahtokarkkeja ja ruisnappeja, satiininauhaa, villalankaa, kolmea sorttia pastaa, Ruotsista asti ostettuja metrilakuja jotka jäivät pussi auki ja kuivuivat kivikoviksi, neuleen mallitilkku, pariton sukka, drinkkivarjo, jäätelövohveleita, strösseliä, kakkukynttilöitä, kuivakukkia ja toki myös tuoreita kukkia, silkkipaperiin käärittyjä yksittäisiä popkorneja ja niitä myös irtaalteen. Kaikki sekaisin ja tsadaa, valmista!

Alkaa olla jo myöhäinen juhlapäivän ilta ja pitää mennä pikkuhiljaa iltapalalle. Kerron silti vielä sen, että jos vain ehdin tällä viikolla, teen tämän kakun kaltaisen syötävän version. Perheenjäsenet toivoivat sitä myös! <3 Ja mulla olis teille myös lahjatoive. Kertokaa mulle tarinoita miten ootte päätyneet tänne tai jos olet ikinä mitenkään vaikuttanut teidän elämäänne, R A K A S T A N kuulla niitä! Ja siis KIITOS jokaiselle blogin lukijalle ja seuraajalle, ilman teitä ei tätä olis, emmää tyhjälle yleisölle tekisi yhtään mitään! KIITOS! <3

Noin muuten, jatketaan! Ihanaa tammikuun viimeistä viikkoa sinne just sulle, moikka!

Seuraava
Seuraava

RENTOUDU SAATANA - TÄYDELLINEN VAALEANPUNAINEN NEULEPUSERO