OMPELUKONEEN UUSI SUOJAPUSSI

Olen ollut pitkään, aivan liian pitkään tilanteessa, että ompelukoneen on peittänyt karmiva, muovinen, revennyt, teipillä korjattu riekale. Maalarinteippi on paikoittain irronnut ja tilalla on ollut sitä inhottavaa tahmaa, joka kerää pölyn ja sormen siihen osuttua pitää pestä käsiä saippualla todella täpäkästi pitkä tovi, että tahma kaikkoaa. Ymmärtänette siis, että oli aika. Aika tehdä uusi suojapussi

. Sehän ei silti ole sanomalla selvä, että ikinä huvittaisi alkaa tuon tuikitarpeellisen ompeluhomman äärelle sitä tekemään. Jostain kuitenkin sain sen energian, taikavoiman ja superpowerin ja tehdä hursautin uuden päällisen vanhalle koneelleni.

Tein pari vuotta sitten tilkkutakin, josta jäi sitä “tilkkukangasta” yli ja olen sitä säästellyt sopivaa työtä varten. Se säästely on muuten toisinaan ärsyttävää, koska jotkut kangaspalat saattavat olla säilössä vuosia ja se tuntuu kieltämättä typerältä välillä. Mutta, se hetki, kun kaapissa on valmis ihana tilkkukangas, itse antaumuksella pienistä tilkuista kasattu, on se jemmailu ja hilloaminen ollut sen väärti. Saa pienellä vaivalla paljon ja vieläpä vähän kuin ilmaiseksi.

Tuosta pastellivärisestä ruutukankaasta haluan kertoa pienen tarinan. Äitini säilytti lapsuudessani 80-luvulla kankaita ison valkoisen kirjahyllyn alakaapissa. Kaappien sisällä tuoksui vähän hassulle, ehkä joku öljymaalin tuoksu. Rakastin avata lukollisen kaapin ja selata vanhoja käsityölehtiä ylähyllyltä ja ihastella kankaita alahyllyltä. Äitini kangasvarannot olivat paljon maltillisemmat kuin omani nykyään. Siellä hyllyllä oli myös tämä ruutukangas. Sitä oli sen kokoinen pala, ettei siitä riittänyt mekkoon (muistan tän hyvin!) emmekö me äidin kanssa oikein koskaan keksineet mitä muuta siitä voisi tai raskisi tehdä. Siispä kangas siirtyi mun mukaani jossain vaiheessa nuoruutta ja se on vuosikymmenten saatossa pikkuhiljaa huvennut erinäisiin tilkku- ja pehmoleluprojekteihin. Ihan vihonviimeiset palat käytin tähän. Nyt on lapsuuteni lempikangas on käytetty.

Itse ompelusta mulla ei ole sen enempää kerrottavaa kuin, että leikkasin sen muoviriekaleen paloiksi, käytin sitä kaavana ja ompelin. Alareunaan ja kahvan reiän reunoille ruullista kanttinauhaa. Riekaleet heitin roskiin ja se oli onnenhetki se. Nyt ei haittaa vaikka kone olisi viikkoja pöydällä odottamassa ompeluintoa, kuten se usein onkin. Joka kerta, kun sujautan pussin suuntaan tai toiseen on se vaan yksinkertaisesti ihanaa karkkia mun sielulle ja silmille. Ja kattokaa nyt miten suloisesti me ollaan ompelukoneen suojapussin kanssa kuin kaksi marjaa.