RUUTULIINA MINIKIRJONNOILLA
Keväällä innostuttuani kirjonnasta tein ensin kaksi isoa pöytäliinaa pullolleen pikkukirjontoja. Noiden liinojen koristaessa pihan pitkää pöytää, näytti pienempi pöytä pihlajan varjossa kovin tyhjältä.
Hain ennen Rodoksen matkaamme kangaskaupasta sopivan kokoisen palan vaaleanpuna-valkoista ruutukangasta. Vähän parempilaatuista kuin mitä kirpputorilta löytämäni verhokankaiset beige-valkoiset liinat, ajattelin.
Kirjoin pieniä kuvioita, kukkasia, vähän tekstiä, kirsikoita, öttiöisiä ja hedelmiä aurinkotuolissa uima-altaalla, meren rannalla, autossa, sarjoja katsellen kotona sängyssä, laiturilla ja Mustikkalan sohvalla. Tuollaiseen pienten kuvioiden luomiseen tulee ihan himo, sellainen olo, että pakko saada vielä tehdä yksi ja sitten menen nukkumaan. Tai että seuraavan jälkeen tämä on valmis, kunnes huomaa, että ei sittenkään, teen vielä tuohon ja tähän vielä pari.
Yksi kesän ihanimpia hetkiä myös liittyy tämän liinan kirjontahetkeen. Oltiin juuri hankittu uusi ihana, aurinkotuoli laiturille. Kesän ensimmäiset kuumat, helteiset päivät olivat saapuneet. Aurinkotuolin muhkea pehmuste tuntui vartalon alla ihanalta, pulahdin välillä uimaan ja nousin taas takaisin lämpöön jatkamaan. Korvissa napeista soi lempimusiikkini ja olin sopivasti varjossa enkä suoraan paisteessa. Siinä hetkessä oli autuas onni. Tai niissä, palasin hellepäivä toisensa perään nautiskelemaan samalla kaavalla. Vain minä, laituri, lämpö, musiikki ja kirjontatyö. Pakahduttaa ajatuskin.
Aina joskus käy kuitenkin niin, että kaikki ei mene niin kuin on ajatellut. Kirjoitan tätä postausta elokuun lopulla ja liina on tällä hetkellä Mustikkalassa tuvan pöydän päällä. Se ei monta kertaa ehtinyt olla pihlajan alla, kun hoksasin, että aurinko on polttanut suloisen vaaleanpunaisen sävyn ruuduista hailakan liilaksi. En ollut älynnyt ajatella, että niin voi käydä. Ei liina pahalta näytä nytkään, mutta eriltä mitä olin ajatellut. Kirjonnoille sen sijaan ei ole onneksi tapahtunut auringossa eikä pesuissakaan mitään ja se on parasta se!
Huolimatta haalistumisesta ja harmituksesta, rakastan tätä liinaa ja noita pieniä kuvioita. Ne muistuttavat mua tästä kesästä, monista suloisista hetkistä ja ihan jokaikinen kerta pöydän ääreen istuessani ilahdun. Välillä jopa niin paljon, että harmittaa ettei kukaan muu pöydän ääressä selkeästikään edes huomaa liinaa. 😂
