5 VINKKIÄ KÖÖPENHAMINAAN (JA VÄHÄN MYÖS ELÄMÄÄN)

Vietin ystäväni kanssa viime viikonlopun keväisessä, ihanassa Kööpenhaminassa. Olimme siellä myös vuosi sitten, mutta silloin seurassamme oli myös viisikuinen vauva, joten tämän kertainen reissu oli hieman erilainen. Olimme molemmat kiireisen viikon jälkeen aivan poikki, kun matkalle lähtö yhtäkkiä koitti, vaikka reissu oltiin varattu jo kuukausia aiemmin. Emme siis edellisiltana, jolloin ystäväni tuli luokseni, enää todellakaan jaksaneet miettiä, että mitäs sitten, kun ollaan perillä Köpiksessä. Juorusimme ja nukuimme muutaman tunnin ennen perjantaiaamun lähtöä. Päivämme oli mainio ja väsymyksestä huolimatta hauska, mutta jo viikonlopun aikana hoksasimme monta juttua miten olisimme voineet perille saapuessamme tehdä. Toisaalta, tämän pitikin olla matka, jolle ei tehdä suunnitelmia, vaan mennään minne huvittaa ja otetaan rennosti. Se rennosti ottaminen kaikkien kamojen kanssa, haha!  Kokosin muutaman vinkin, jotka haluan teille reissultamme jakaa. Olkoon ne vinkit myös meille muistiksi ensi reissua varten. Kööpenhaminaan, viikonloppumatkalle ja elämään ylipäätään, viisi vinkkiä, olkaa hyvät.

1. Jätä tavarasi ihan suosiolla johonkin säilöön siksi aikaa, kunnes saat avaimet asuntoosi (mikäli AirBnB kuten meillä) tai vie hotelliin säilöön. Tämähän on oikeasti päivänselvä juttu, mutta ei me vaan sitä siinä tohinassa älytty, vaan kuljettiin 14 kilometriä kaikkien kamojen kans. Kunnon reissaajat, haha! Päivän loput kahdeksan kilometriä liikuttiinkin sitten ihan lähestulkoon tavaratta, kamera kaulassa vain. Tämän vinkin (päivänselvyyden) hyödyntäminen mahdollistaisi myös sen, että voisi tuon "odotteluajan" tehdä jotain järkevää, käydä museoissa tai kiertää keskustan kauppoja. Arvatkaapa vaan ollaanko naurettu tälle päättömälle toiminnallemme jälkeenpäin, sillä ei me edes olla mitään ummikkoja ulkomailla! No, aina ei tarvitse käyttäytyä täydellisesti tai ees sinnepäin. Jos tuo aamupäivä olis toimittu niinku jossain kuvitteellisessa ohjekirjassa sanotaan, ei me sitä muistettais.

cph31

2. Vuokraa pyörä! Mikäli olet kaupungissa pidempään, niin kannattaa vuokrata kerralla useammaksi päiväksi ja varmaan vähän googletella mistä kannattaa vuokrata, mutta jos tarvitset pyörää vain päivän tai vain muutaman tunnin, ovat valkoiset Bycyklenin vuokrapyörät aivan hyvä ratkaisu. Niissä voi suorittaa maksun kortin kautta suoraan pyörän näyttöruudulta tai tehdä rekisteröitymisen etukäteen. Systeemi oli todella kätevä, näytöllä oli navigaattori, joka näytti kokoajan reittiä ja nopeutta sekä lukitus ja pyörän palauttaminen tehtiin näytön kautta, kaikki oli todella helppoa käyttää. Eikä siinä vielä kaikki, olikohan se sitten sähköpyörä vai mikä, mutta joku helpottava systeemi pyörässä oli, sillä polkeminen oli kevyttä ja keskimääräinen vauhtimme oli 15-20 kilometriä tunnissa kokoajan. Se tuntui aika paljolta siellä liikenteen seassa, mutta koska pyöräilijöitä on paljon ja pyöräily Köpiksessä toimii niin hyvin, suosittelen pyöräilyä myös niille, ketkä eivät yleensä paljoa ajele. Se tärkein vinkki pyöräilyyn on silti ystävän minulle jakama, eli aja niinkuin olisit moottoritiellä!

Ryhmittäydy ja näytä merkkiä mitä milloinkin aiot tehdä. Pyöräily Köpiksessä on ihanaa!

3. Yllättävät kohtaamiset tuttujen kanssa ovat aina hauskoja! Törmättiin sattumalta nimittäin vanhaan luokkakaveriini, joka asuu Kööpenhaminassa. Hän vinkkasi meille, että menkää the Cisternsiin, siellä on upea näyttely, Eva Kochin "That Dream of Peace"! Muuta emme tienneet ja vitsit, että olikin vaikuttava juttu kaiken sen vitsailun ja auringonpaisteen keskelle.  Suosittelut! Marraskuun loppuun 2016 asti on aikaa.

4. Syö hyvin! Tämän reissun aikana hoksasin senkin, kuinka helppoa ja vaivatonta onkaan, kun molemmat reissaajat tykkäävät ja syövät samankaltaisesti. Ehkä tämä oivallus tuli myös siksi, että ei tarvinnut miettiä syöttötuoleja tai lastenlistoja. Annoin ruokapaikkavalintojen päättämisen täysin ystävälleni ja hän tekikin loistovalinnat. Supersuositus brunssipaikaksi Vesterbrossa von Fressen. Paikkana ihana ja tunnelmallinen ja brunssiannos loistava. Makoisat, kovin perinteikkäät aamupalat taas söimme Ipsen & co:lla, ulkona auringonpaisteessa! Sunnuntaina pyöräilimme streetfoodtaivaaseen Papirøenille ja  voi vitsit miten paljon siellä olisikaan ollut vaihtoehtoja mistä valita! Söimme burgerit tiskiltä, jolla oli kumiankka, eli Duck it! Upea miljöö, meininki ja tunnelma! +++

5. Viimeinen neuvo sopii kaikkialle, jokaiseen reissuun ja ihan elämään muutenkin: Hulluttele! Tee just sitä mitä huvittaa, pidä hauskaa, muita ja maata kunnioittaen! Matkalla olet turisti ja saat näyttää turistilta. Ihan turhaan mietit, että emmää tuonne kehtaa mennä mitä ne muutki ajattelee ku ovat niin hienoina siellä ja minä vaan tämmönen tai mitään sinnepäinkään. Me suomalaiset ollaan aivan liian usein vähätteleviä itsejämme kohtaan ja monesti törmää tilanteeseen, että jotain ei uskalleta tehdä siksi, että ei vaan tiedetä eikä edes kehdata kysyä. Tai että nolottaa näyttää turistilta, hupsheijakkaa kuulkaa vaan semmosille aatoksille, mitä siitä jos näyttää, kun kerta on! Minä muina naisina otin villasukat esille muutamassa paikassa reissun aikana ja laitoin sukat jalkaan ja Anna räpsi kuvia. Siinä villasukkasillaan kiipeillessäni ja keimaillessani merenneitopatsaan vieressä muut turistit pysähtyivät seuraamaan tilannetta. Kuulin kuinka joku espanjaksi huuteli jotain (toivottavasti kannustuksia!) ja kun villasukkakuvaus oli ohi, sain hillittömältä määrältä muita turisteja aplodit! Niiasin ja hymyilin takaisin.

Matka oli ihana kolmipäiväinen, tehokas ja erittäin nauruntäyteinen viikonloppu, josta jäi paljon mukavia muistoja, kokemuksia ja se oli jälleen muistutus myös siitä, kuinka tärkeää on välillä tehdä ihan vain aikuisjuttuja. Arki tulikin vastaan rytinällä, kun kuusi tuntia kotiin paluun jälkeen, aamuaikaisella, sain kotiin oksennustautipotilaan. Ensi reissua suunnittelemaan vaan! Kiitos Anna! Kiitos Kööpenhamina! Nähdään taas!

Edellinen
Edellinen

DIY QUIET BOOK LOVELY MONSTER

Seuraava
Seuraava

KAHDEN VUODEN JÄLKEEN PÄIVÄPEITTO ON VALMIS