ALONETOGETHERSWEATER YSTÄVÄLLE // PASTELLINEN HATTARANEULE
Viime keväänä innostuin minäkin neulomaan tanskalaisen neuledesignerin Laerke Baggerin #alonetogethersweater -neuleen. Voi sitä kevätpäivää, kun käytiin kuvaamassa se lentokentän lähellä, kun toivottiin näkevämme laskeutuva lentokone. Ei nähty, koska lentoliikenne oli sen verran vähänlaista tuolloin ja iso osa perheestä oli kevätretkellä pahalla tuulella. Tai ainakin niin moni, että muistan sieltä vain sen. Oi mitä muistoja!
Kesällä neuloin villapaidalle kaverin, kun käytin samaa tekniikkaa tehdessäni villatakin. Tekniikalla tarkoitan siis monta lankaa neulottavan yhtäaikaa. Sopii erinomaisesti jämälangoille, joita alkuperäisessä ideassakin oli tarkoitus käyttää (ja mö käytinkin tuolloin lankalaatikosta vaikka mitä, tyhjeni kivasti), kun maailma meni isoilta olin lockdowniin viime keväänä.
Tykkään neuloa paksuilla langoilla ja tykkään värikkäistä neuleista, joten tässä yhdistyy todellakin monta mieluisaa juttua. Se, että saa mallailla itse seuraavan värin ja vähän hupsutella neuloessa, on aivan parasta ja mun neulemistyyliin sopivaa meininkiä.
Syksyllä tuli puhetta ystäväni Riikan kanssa, että hän haluaisi myös pastellisävyisen neuleen tuolla tekniikalla. Tiesin, etten ehkä itselleni enää kolmatta neulo ainakaan pastellisena, niin tarjosin itseäni neulojaksi Riikan neuleelle. Yleensä en kyllä mielelläni neulo muille, siitä tulee vain turhaa painetta neulomiselle. Omat tekeleensä kun saa aivan rauhassa upottaa neulekorin pohjalle, jos ei enää huvitakaan, mutta ei ystävän neuleelle voi tehdä niin. En koe nimittäin itseäni erityisen tekijäksi, olen ennemmin luoja. Tykkään ideioida ja tehdä jotain, mitä tahansa käsityöjuttua, vain yhden kappaleen, en sarjatuotantona monta samanlaista. Kyllästyn ja en saa tekemisestä sitä iloa, jonka voimin elän käsitöille. No, nyt kuitenkin kävi niin, että lupasin neuloa ja tietysti Riikka on sen verran läheinen ihminen, että mitään deadlinea tälle ei tarvinnut laittaa, valmistuu kun valmistuu. Olin supersuper innoissaan!
Marraskuussa ajeltiin lankakauppaan ja Riikka valitsi langat. Se ei ollutkaan mikään nopea kauppareissu, kun hän mietti valintojaan. Loppujen lopuksi kassiin päätyi yhteensä 36 kerää erilaisia lankoja. Ja minä pääsin hommiin. Langat olivat sen verran ihania, pehmoisia, luonnonkuituja ja aivan hattaraisia, että neulominen oli todella mukavaa…. Kunnes se alkoi olla jo aika painava, kun etu ja takakappaleet oli tehty, olkasaumat puolittain ommeltu kiinni ja pääsin neulomaan hihoja. Mun ranne kipeytyi ja oli pidettävä taukoa. Neuletöissä mulle ainakin tauot ovat vähän pahoja, koska unohtaa sen hyvän flown ja mahdolliset silmukkamäärät tai muut erikoisjutut, joita pitää muistaa (puikkojen koot jne, jos on vähän säädellyt omiaan).
Parin kuukauden tauon jälkeen homma jatkui ja neuloin hihat valmiiksi ja kasasin saumat. Asettelin neuleen sängylle ihailtavaksi ja tajusin, että ei ei ei! Paita siis neulottiin niin, että ensin taka- ja etukappaleet, sitten ne olalta virkaten yhteen, jonka jälkeen napataan reunasta silmukat puikoille ja neulotaan hiha kohti sormia. Tässä vaiheessa oli käynyt niin, että olin napsinut silmukat vähän liian tiheästi verrattuna siihen, miten muhkea itse työn jälki oli. Eli leveä hiha oli vain kapeasti kiinni miehustassa. Tylsää, koska se tiesi purkuhommia. Eipä siis muuta kuin napsimaan hiha irti, leikkasin ihan silmukat pois (hihan ylimmät) ja auki ja päättelin uudelleen ja kiinnitin paikoilleen. Purkuhommat ja epäonnistumiset ovat vastenmielisiä, mutta kun ne tekee, on lopputulos aina paljon parempi ja fiilis kuin voittajalla! Niin kävi tälläkin kertaa. Hihansuun resorit ja pääntien resori onnistuivat sensijaan musta hyvin heti ekalla kerralla, varsinkin pääntie tosi ihanasti.
Riikka mallaili mun neuletta ennen kuin aloitin ja katsottiin, mitä muutoksia hän omaansa haluaa. En halunnut näyttää hänelle mitään välivaihetta neuloessani, vaan antaa sitten vain valmiin neuleen, kun aika on. Tärkein ero mun omaan neuleeseen oli, että hihojen on oltava pidemmät. No, sitä ne ainakin ovat. Ehkä olisi riittänyt pari senttia lyhemmätkin, mutta puretaan sitten jos tarvii ja. Silleenhän mä oon kiva tilausneuloja, että fiksaan kyllä jos tarvii.
Oli oikeastaan onni, että sairastuin koronaan, sillä se mahdollisti sen, että sain rauhassa tuntikausia lepäilyn lomassa päätellä lankoja. Sillä niitä riittää neuleessa, jossa lanka vaihtuu tiheään, joka rivillä ainakin kerran. Kiirehän mulla ei kuitenkaan ollut, vaikka saaja oli kyllä varmasti malttamaton. Höyrytin neuletta vielä kuumallä ennen luovutusta, ettei siihen jäisi mitään basilleja ja öttimönkiäisiä tästä taudista. Ja voi kuulkaa, kyllä mua jännitti, kun jätin neuleen oven taakse kassiin odottamaan noutajaansa.
Neuleesta tuli mun mielestä aivan tajuttoman kaunis, seesteisen pastellinen ja ihana. Se, että siinä on todella paljon erilaisia, laadukkaita lankoja lähestulkoon vimpan päälle mietittynä kokonaisuutena tekee kokonaisuudesta kertakaikkisen hienon neuleen. Se on mielettömän upea ja kuvastaa kaikessa lällyydessään ja hailakassa, pehmeän utuisessa värityksessään täydellisesti maailman ihaninta Riikkaa.
Riikan eka viesti oli, kun hän oli kassin hakenut ja sen sisällön purkanut, että: ”Ou mai gaad tuli suusta kun otin tuon tuolta kassista. Ihan älyttömän ihana” + paljon emojeja. <3
Upeat kuvat Riikasta otti ystäväni Maiju.