TIPURIDDARI TULPPAANEILLA

Mulla on tapana ostaa kivoja lankoja silloin, kun niitä tulee vastaan. Toisinaan kyselläänkin, että mistä lankani hankin ja ikinä en oikein osaa sanoa tarkkaan, koska mulla on luonnollisesti ihan hyvät varastot vuosien varrelta ja ostan tosiaan aina, kun vastaan jotain kivaa tulee.

Joskus syksyllä ostin hetken mielijohteesta keltaista pörröalpakkaa. En muista enää tarkalleen, oliko se Børstet Alpacaa vai jotain muuta (veikkaan, että oli!), mutta vastaavaa ainakin. Neuloin melkein valmiiksi lyhyen, leveän neuleen ja totesin, että helman kirjoneulekuvio ei ole ollenkaan hyvä. Myttäsin neuleen lankalaatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Muutama viikko sitten innostuin ajatuksesta, että neuloisin itselleni Riddarin ja muutama ajatus eteenpäin tuli idea, että käyttäisin siihen ne keltaiset langat! Hain pari lisäkerää muita värejä ja aloin hommiin. Syynä oikeastaan se, että olen ymmärtänyt islantilaisvillalankojen olevan vähissä kaikkialta nyt.

Päätin jo heti alkumetreillä, että pysyn ohjeen mukana pääpiirteittäin, mutta jos ei mene ihan justiinsa, niin älkööt sitten. Tätä neuletta ei kukaan tule arvioimaan. Se on mulla muutenkin käsitöitä tehdessä takaraivossa, että tämä ei ole käsityönopettajan arvostelemana missään vaiheessa. Siinä ajatuksessa kyllä harmittaa myös se, että en mä haluaisi ajatellakaan niin, että opettajat aina vain syynäisivät virheitä. Mieluummin niin, että saisi kivaa palautetta siitä, että on tehnyt jotain omannäköistä ja käyttänyt aikaansa niinkin tärkeään tekemiseen, kuin neulomiseen. Se on aina kympin arvoinen juttu se.

Tyttäreni kysyi neuleen loppuvaiheilla, kun olin useampaan kertaan purkanut ja neulonut uudelleen erinäisiä kohtia, että etkö sä äiti suunnittele ollenkaan? Hupsista, no en! En aina. On jotenkin vapauttavaa antaa mennä ja antaa itselleen myös luvan purkaa jos niikseen käy ja kokeilla jotain muuta. Aina musta ei todellakaan ole siihen, mutta tässä neuleessa kyllä.

Eli suunnitelmaa ei ollut. Pilvenreunakuvio eli piparireuna on kuvio, joka sykähdyttää mua edelleen. Siitä asti, kun se villasukkiini tuli, on se ollut mun tavaramerkkini ja sellaisena pysyy. Pylpyröitä eli mykylöitä halusin neuloa myös. Ja myönnettäköön, että lisäsin teille tuohon linkin niiden tekemiseen, mutta itse olen tehnyt ne omalla tavallani ilman ohjeen katsomista etukäteen tai koskaan. Melko samalta näyttää.

Pikkupilkut miehustassa ja hihoissa ovat aina ihana, söpö lisä. Kaarrokkeeseen keksin tehdä tulppaaneja, koska törmäsin ohjeeseen, jossa sellaiset olivat ja ne näyttivät upeilta. Mä olen aina rakastanut 80- ja 90-lukujen tyyliä ja oon niin onnessani, kun sitä kaikkea on koko ajan enemmän ja enemmän ympärillä freesissä 2020-luvun muodossa. Ehkäpä tää neulekin on jotain sellaista. Musta siinä on hienosti yhdistetty pohjoismaalaisia neuletyylejä, mun omaa muitaihaniamaisuutta ja menneitä vuosikymmeniä. Sekä ihanasti värejä, pintaneuletta ja kirjontaa.

Toivon, että pääsen seuraavaksi tekemään jollekin lapselleni neuletta. He eivöt luonnollisestikaan ole erityisen innostuneita, koska elämässä on aina itsestäänselvyytenä äidin lankakeriä kaikkialla. Tiedättehän! Suutarin lapset jne.

Tiputulppaririddarin leffa-, sarja- ja soittolistalla olivat: Serpent-sarja Netflixistä, Hehku - naisten aitoja fantasioita Suplasta, Iisan Amelia-albumi ja elokuvina ihan vaan klassikot Levottomat ja Cocktail.