MADEIRAN MATKA - VIISI VINKKIÄ
Viikko ennen joulua oli meillä tänä vuonna hieman erilainen kuin yleensä. Lentää hurautimme Madeiralle sinne Afrikan laitamille Atlantin keskelle. Muistan ihastelleeni Madeiraa jo pikkutyttönä, kun tykkäsin lukea matkakatalogeja. Yleensä luin niitä niin, että makoilin sängyllä, mutta pää ja ylävartalo olivat sängyn laidan yli ja katalogi lattialla. Siinä roikkuen lueskelin tietoja eri matkakohteista ja ihastelin kuvia erilaisista hotelleista ja erityisesti uima-altaista. Muistan Madeirasta sen, että siellä näytti olevan vehreää ja lämpötila ei ollut niin korkea kuin muissa kohteissa.
Kului reilu kolmekymmentä vuotta noista matkahaaveiluista, kunnes me tuonne vihreälle saarelle lähdimme loma(hko)ilemaan. Ihan täysi loma tämä ei ollut, koska töitäkin piti joka päivä vähän tehdä.
Ostimme majoituksen jo lähes kaksi vuotta sitten sillä ajatuksella, että ehditään se hyvin käyttää kahden vuoden voimassaoloajan aikana. No, onko kukaan koskaan ehtinyt käyttää ajoissa lahjakorttejaan tai muita aikarajallisia juttujaan. Ei varmasti ainakaan aivan kaikki! Joten siis, ei liene yllätys, että meinasi tulla kiire ehtiä löytää sopiva matkustusajankohta omassa elämässä ja sopivan hintaiset lennot. Ja samaan syssyyn aika nopealla aikataululla tullut muutto yhteen sekoittivat meidän perheen aikataulut tänä syksynä. Mutta onneksi sopiva ajankohta, työkuvioiden sumplinta ja riittävästi matkarahaa löytyi. Etukäteen tietämättä meillä oli edessä aivan ihana reissu!
Ja todentotta lähdimme matkaan aika huithapeleina. Minäkin pakkasin lähinnä edellisenä iltana vaatehuoneesta mukaan muutamia kesäisiä vaatteita ja mökiltä tuomani kevytuntsikat, koska tiesin, että sää voi saarella olla ihan mitä vain. Kamat matkalaukkuihin ja viiden maissa aamusta kohti lentokenttää. Ainiin ja sekin vielä, että silloin matkaa edeltävänä päivänä olimme 10-vuotiaan kanssa jumissa Mustikkalassa, koska oli satanut niin paljon lunta, eikä tietä oltu aurattu ja ei meinattu päästä lähtemään ajoissa mökiltä kaupunkia kohti. Siinä lumessa kahlatessa ei ollut ekana mielessä seuraavan aamun lento, saatika koko matka tai se, että mitähän siellä tarvitsisi olla mukana. Luotin ja toivoin, että perusjutut riittää.
Tavallaanhan meidän matka oli homeswappingia Cristiano Ronaldon kanssa, joka on kotoisin Madeilralta (lentokenttäkin nimetty hänen mukaansa), kun hän juuri samaan aikaan oli täällä meillä Suomessa. Hehe. Ei tosin oltu henkilökohtaisesti toisiimme yhteydessä.
Emme siis luonnollisesti olleet myöskään suunnitelleet yhtään mitään mitä Madeiralla aikoisimme tehdä (kunnon Urpo ja Turpo seikkailee!). Siispä perille päästyämme laitoin Instaan kyselyn, että joskos seuraajillani olisi vinkkejä antaa ettei tarvitsisi ihan vaan googletella ja sieltä yrittää randomilla valita parhaita vinkkilöisiä kaiken seasta. Ja vinkkejähän tulikin vaikka kuinka.
Me tartuimme moneen vinkkiin ja erityisesti ne päivät, kun meillä oli auto vuokrattuna, oli niin helppoa ja ihanaa lähteä seikkailuun. Me ollaan parhaimmillaan autoseikkaillessa ja niin, että päätetään vasta aamupalaa syödessä mihin suuntaan ja mitä mennään tekemään. Aivan parasta!
Pico Ruivo - Madeiran korkein huippu
Tämä paikka me sentään tiedettiin jo ennen mitään muuta, että toivottavasti päästäisiin käymään saaren korkeimmalla paikalla! Luin jostain, että pidempi ja upea reitti Pico Arieerolta Pico Ruivolle oli suljettu, joten piti keksiä jokin muu tapa päästä huipulle. No, onnekseni pienellä googlauksella löysin lyhemmän reitin (PR 1.2 - Vereda do Pico Ruivo), jossa auto ajettiin melko korkealle kukkulalla parkkipaikalle (hauska mutkikas tie ylös) ja edessä oli vain vajaan kolmen kilometrin kävely huipulle.
Meille sattui tosi kiva sää, aurinkoa, sinistä taivasta ja jonkin verran pilviä. Osa pilvistä oli meidän alapuolellamme ja sehän sopii. Mielettömän näköistä, on satumaista ja taianomaista kulkea pilvien yläpuolella. Reitti oli meidän makuumme helppokulkuinen kivipolku, välillä vähän jyrkempää nousua, mutta aikas sujuvaa kulkua, sanoisin.
Ihmisiä oli jonkin verran. Joulukuu oli oikein mainio ajankohta kaiken suhteen reissata, koska isoja ruuhkia ei ollut missään, mutta kuitenkaan ei ole myöskään olo, että olisi aivan yksin. Sellaisissa tilanteissa, kun missään ei ole yhtään ketään, mulle tulee olo, että onko kaikki ihan hyvin. Muutama muukin retkeilijä luo turvantunnetta, vaikkei mitään toisillemme juteltaiskaan. Ja jos vastaantulijat vielä tervehtivät, tulee tuntemattoman kohtaamisesta kiva olo.
Vähän ennen varsinaista huippua matkan varrella oli upea, vanha talo, jossa pieni myymälä. Sieltä sai pikkusnackeja, juomia ja matkamuistomagneetteja. Rakennus oli hieno ja upealla paikalla. Fun fact: Kaikki siellä oleva tavara tuodaan itse sinne kantaen, tietä sinne ei tullut. Kysäisinkin asiasta myyjältä ja hän katsoi mua vähän, että ei kai täällä muuten vaellettaisi, jos tänne tie tulisi.
Huippua kohti saavuttuamme toisella puolen rinnettä oli valtavasti hiiltyneitä puiden ja pensaiden runkoja ja vähän synkkä tunnelma, kun maakin oli tummanharmaata. Elokuussa Madeiralla oli pahoja metsäpaloja ja luultavasti nämä jäljet ovat sieltä peräisin. Luonto on kyllä ihmeellinen, koska niin sieltä pienistä rakosista mustan keskeltä kasvoi jo pieniä vaaleanvihreitä versoja.
Maisemat oli mielettömät ja maagiset. Istahdimme alas syömään eväitä (vinkki: ostimme ruokakaupasta mukaan valmiis antipasto-setin, leikkeileitä ja juustoja ja pari sämpylää - maistui kuulkaattes hyvältä siellä ylhäällä!) ja vain nautimme toisistamme ja maisemasta. No vitsivitsi, otettiin myös kuvia, koska tietysti, ne maisemat olivat mielettömiä! Kattokaa vaikka!
fanal-metsä
Me ei hoksattu päivän seikkailuun lähtiessä, että kelihän saattaisi olla muutakin kuin aurinkoa, jota pääkaupunki Funchal meille tarjosi. Ajelimme saaren poikki pohjoiseen ja kohti Porto Monizia, ja sieltä poikkesimme ylös vuorille kohti satumaista metsää, Fanalia. Oltiin perillä parkkipaikalla vähän, että mitäs nyt, kun meillä ei todellakaan ollut mukana mitään sateen- tai millään muotoa vedenpitävää vaatetta. Ylhäällä metsässä ei varsinaisesti satanut, vaan me taisimme ennemminkin olla sadepilven sisällä, koska vettä ja kosteaa tuli aivan joka suunnasta.
Puimme päällemme kaikkea mukanamme ollutta vaatetta. Lämpömittarikin näytti vain +13 astetta. Päätimme lähteä silti tutkailemaan metsää. Valkoiset puhtaat lenkkarit olivat ehkä typerin kenkävalinta, mutta muitakaan mulla ei ollut, mutta sen sijaan kevytuntsikka ja pitkä parkatakki päällekkäin mekon päällä olivat aivan mainio asu, vaikka kaikki ihan läpimäriksi kastuivatkin.
Nämä Laurisilva-metsät ovat on todella taianomaisia laakeripuumetsiä, jotka on luokiteltu myös UNESCOn maailmanperintökohteeksi harvinaisuutensa vuoksi. Ne ovat 20 miljoonaa vuotta vanhoja! Siis aivan tajutonta, mutta siltä siellä tuntuikin. Ihan mistä vaan olis voinut tupsahtaa donisaurus vastaan sumun ja usvan keskeltä ja itse olisi varmaan ollut vaan, että jaa kappas, aikamatkailin sitten. Valtavis jättiläispuita ja vähän erikoinen tunnelma, sellainen kuin olisi keskellä satukirjaa.
Ja joka paikka oli täynnä valtavan isoja kakkakökkäreitä, koska alueella elää myös lehmiä. Niitä näkyi jossain kauempana pellolla, mutta muuten oli vain muita kastuvia turisteja.
retki merelle katsomaan valaita ja delfiinejä
Haluttiin ehdottomasti mennä meriretkelle, koska silloin olisi edes pieni mahdollisuus nähdä valaita! Mä oon aina haaveillut näkeväni valaan tyrskäyttämän vesisuihkun ja jos ei merelle mene, ei ainakaan sellaista näe. Siispä varasimme retken yhtenä aamupäivänä jo samalle iltapäivälle. Off seasonilla sellainen on helppoa ja tavallaan turvallisempaa varata mahdollisimman lähelle, koska kovalla sadesäällä retkiä ei tehdä ja ainakin jotenkuten pystyy aamulla iltapäivän säätä jo vähän ennustamaan.
Meillä meinasi tulla kuitenkin vähän kiire, koska matkalla satamaan tuli nälkä ja mä juoksin hakemassa jotain syötävää, kun Miki meni jo katamaraanille meidän ollessa jo vähän liian viimetipassa. Mä en siis voi sietää myöhässä olemista ja oon aina mieluiten erittäin hyvissä ajoin eli 20 minuuttia ennen kuin pitää olla paikalla. Nyt meni tiukemmalle. Mutta ehdittiin hyvin ja kebabrullakin oli syöty jo ennen kuin lähdettiin matkaan.
Katamaraani kulki kauniisti Madeiran saaren edustalla vähän kauempana merellä ja jatkuvasti oli kaksi tyyppiä kiikareineen bongaamassa, joskos jotain näkyisi. Tunnelma aluksella oli kiva, sopivan väljää. Sää sellainen tavallisen suomalaisen kesäpäivän lämpötila, ei kylmä eikä tukahduttavan kuuma, kevytuntuvatakkikin tuntui kivalta päällä. Ihmiset katselivat rauhallisin mielin merta jokainen.
Musta oli ihana bongailla mereltä päin myös saarelta paikkoja, joissa olimme aiempina päivinä ajelleet autolla. Madeiralla pääsee aika helposti autolla paikasta toiseen, kun vuorten poikki menee tunneleita. Jos ei halua kuitenkaan ajaa suorinta reittiä, vaan ihastella maisemia ja kyliä eri korkeuksissa mutkikkailla teillä, kannattaa google mapsiin laittaa “vältä valtateitä”-asetus päälle.
Vaikutti jo vähän siltä, että tällä kertaa mitään ei nähdä. Varmuuttahan ei koskaan ole, että valaita tai delfiinejä nähtäisiin tällaisella retkellä, ollaan luonnon armoilla. Luulen, että olimme jo kääntymässä takaisinpäin, kun joku huudahti, että tuolla näkyy jotain!
Ja todentotta, kaskelotit pyrskäyttelivät vettä kuin Lumiukko-elokuvassa. <3 <3 <3 Ja delfiinit hyppelehtivät katamaraanin rinnalla. Kaikki se oli ihanaa siinä hetkessä, ihan tavallista ja kuitenkin niin erikoista, jota ei saa kokea ihan joka päivä. Merten maailma on niin ihmeellinen!
LEVADA DE RISCO
Muistan, että ehkä ensimmäisiä asioita, joita olen oppinut Madeirasta silloin lapsena, olivat levadat. Ne ovat vuosisatojen saatossa rakennettuja kastelujärjestelmiä, jotta viljely ja asutus on ollut mahdollista laajemmilla alueilla pitkin saarta.
Me valitsimme kohteeksemme paikan, Levada de Riscon, jossa näkisimme vesiputouksen. Jätimme auton upealle parkkipaikalle korkealle vuoren huipulle ja lähdimme kartan osoittamaan suuntaan (reitti PR 6.1). Aluksi meinasi iskeä epäusko, koska reitti oli pelkkää asvalttitietä alaspäin. Vastaan tuli paljon muitakin turisteja, osa oli hiestä märkiä ja osa puuskutti ja osa ei ollut milläänsäkään. Puolentoista kilometrin jälkeen alkoi epäilyttää onko meillä odotettavissa edes yhtään mitään ja että mistä nää ihmiset on tulossa Kyselimme vastaantulijoiltakin ja vastauksena oli, että kyllä siellä vesiputous tulee, jatkakaa vaan. Pian vihdoin asvalttitie loppui ja pääsimme kunnon polulle. Reitin huipennus oli tietysti se odotettu korkea vesiputous ja olihan se oli hieno ja kapeat polut vuorenrinteillä ihmeellisiä.
Reitti oli tosiaan sama paluumatkaksikin eli edessä olisi pelkkää ylämäkeä. Onneksi matkan varrella oli kahvila, jota emme osanneet odottaa (ja sinne se asvalttitiekin meni) ja jossa söimme älyttömän hyvää tomaattikeittoa ja piirakkaa. Oli mukava lähteä taivaltamaan takaisin ylämäkeen vatsat täysinä.
Tämä joulukalenteriluukku on kuvattu levadaretken varrella:
madeiran itäisin kolkka - Vereda da Ponta de São Lourenço
Heti, kun saatiin auto vuokraamosta lähdettiin ajamaan saaren kaikista itäisimpään kolkkaan, koska ehdittäisiin käydä siellä ennen auringonlaskua. Kannatti lähteä!
Kamalan kova tuuli, mielettömät maisemat ja olo kuin olisi maailman laidalla! Ja aika laidalla tuolla kyllä onkin. Jos ei lasketa lähisaaria, joita kuuluu Madeiran alueelle vain seitsemän, joista kahdella on asutusta, on matkaa lähimmille muille saarille satoja kilometrejä. Saarissa, jotka ovat kaukana ylhäisessä yksinäisyydessään, on kyllä paljon kaikkea kiehtovaa. Madeiralla ei syrjäisestä sijainnista johtuen ole esimerkiksi mitään vaarallisia villieläimiä, koska se on niin kaukana. Eikä Atlantti jäädy noilla leveysasteilla, että jäitä pitkin sinne pääsisivät, heh.
Aina tulee jääjutuista mieleen se, kun olimme Filippiineillä kaukaisella saarella ja siellä majoitusta pitänyt pariskunta oli aivan äimistynyt, kun kerrottiin, että kuljemme talvisin jäitä pitkin toisiin saariin. Hän ei vain kyennyt ymmärtämään, että ai että tästä vain käveltäis veden päällä tuonne toisella saarelle. Seuraavanakin päivänä tuli vielä asiaa pohtimaan.
Näissä maisemissa on kuvattu myös uusimpia Star Warsseja. Se tosin selvisi meille vasta jälkeenpäin eikä olla niitä nähty, mutta koska tykkään bongailla leffoista tuttuja paikkoja, niin ehkä nyt pitää katsoa.
Meillä oli tosiaan rajallinen aika sen auringonlaskun suhteen, eli ei kävelty ihan perille saakka viimeiseen niemennokkaan, mutta jo puolentoista kilsan pätkä eestaas teki meihin vaikutuksen.
Pakotin Mikin hupsuttelukuvaan, kun jos ei vaikka koskaan käydä Pisassa. :)
monte palacen upea puutarha
Viimeisenä päivänä lähdimme gondolihissillä puutarhakävelylle kohti korkeuksia. Näitä hissejä menee muutamia pitkin Madeiran saarta ja ehdottomasti käyttäisin niitä jatkossa enemmänkin, jos toiste saarelle lähtisin, koska näkymät ylipäätään kaikkialla olivat todella hienot ja onhan se nyt erityisen mahtavaa katsella näkymiä korkealta hissistä. Ja siis ei, en omaa korkeanpaikankammoa. Menomatkalla vieressäni istui nainen, joka tärisi perille päästyämme, koska pelkäsi niin paljon. Mutta ehkä koko saari ei ole paras kohde korkeanpaikankammoiselle, koska korkeuseroja on ihan kaikkialla joka paikassa aikas paljon. Lähtien lentokentästä johon kone laskeutuu (joka on muuten nimetty Ronaldon mukaan!).
Minä nautiskelin matkasta ylös vuorille. Monte Palace Tropical Garden on upea! Se on perustettu 1700-luvulla ja toimii värikkäiden käänteidensä kautta onneksi nyt oikein mainiona turistikohteena. Siellä on paljon erilaisia kasveja ja puita ympäri maailman ja jopa 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua roomalaisten istuttamia oliivipuita, jotka on sittemmin siirretty saarelle. Puutarhan korkeuserot ovat huikeat, on paljon portaita ja kapeita kulkuväyliä sikin sokin ja aikaa saa paikassa kulumaan helposti varmasti tuntikausia.
Meillä ei taaskaan ollut mitään sadevaatetta tai -varjoa mukana, joten kuikkelehdimme sadekuurojen väleissä puiden alla ja katoksissa ja seuraavassa hetkessä oli jälleen aurinkoista. Kuvastaa Madeiran säätä tosi hyvin.
Toivottavasti näistä tarinoista ja vinkeistä on hyötyä, jos olet matkaamassa ihanalle Madeiran saarelle. Ja jos et, niin edes iloa niinä tarinoina. Kommenttiboksi on auki, sinne voit lisätä omia vinkkejä ja saa kysellä, vastaan parhaani mukaan.
Ainiin, ja vielä loppuun hehkutus: Yksi parhaita juttuja oli myös hotellin televisiossa näkynyt musiikkikanava! Siis 24 tuntia vuorokaudessa täydellisen ihania videoita 70-luvulta tähän päivään. Sulin sensiliäntien, kun avattuani kanavan siellä tuli Madonnan Who’s that girl? -video. Haaveilin jopa Funchalin hienolla joulutorilla Poncha-kojujen keskelläkin vaan koko ajan, että pääsispä hotellihuoneeseen kattomaan musavidoita! <3
Ja vielä tää: Ne vuoristotiet olivat ihania. Mutkittelevia ja kapeita ja välillä ihan jäätävän jyrkkiä. Olin varmasti ainakin sata kertaa, että aaaaaa miten kaunista ja uijjjuiiii varovasti ja samaan aikaan valtavan onnessani!
No mutta, kiitoksia ja olkaa hyvät. Suositteluni Madeiralle matkakohteena on 5/5.
