LAULAMME PÄIVÄN HALKI, MUISTANKO KAIKEN MYÖHEMMIN?
Viime vuoden syyskuussa, kun tuli ilmoitus PMMP:n comebackista meillä riemuittiin! Teini on ollut suuri fani jo pitkään ja mulle bändi on yks merkityksellisimmistä. Tuntuu, että elin samaa tahtia biisien kanssa silloin, kun ne ilmestyivät. Mulle kesä 2006 oli ihana, villi ja viimeinen kesä ilman lapsia (aivan kuten PMMP:n tytöilläkin) ja sen jälkeen elämään tulivat perhe-elämän kuviot.
Ajattelin tuolloin vuosi sitten, että teen jotain hauskaa kirjoen PMMP:n lyriikoista, vähän niin kuin fiilistelen tätä kesää 2024 ja sitä, että päästään keikoille. No, usein ideat ovat hauskempia kuin toteutuksen aloittaminen, joten ne jäivät syksyn, talven ja kevään aikana tekemättä. Kunnes muutama viikko sitten löysin sattumalta ostosreissulta mukaan täydellisen farkkuliivin (eli riittävän kulutettu vaalea, ei läpällisiä rintataskuja, mutta avotaskut tavaroille ja hyvät olat) ja jo kaupassa päätin, että siitä tulee mun pemuliivi!
Keräsin vaihtoehtoisia tekstejä ja kyselin perheenjäseniltä mielipiteitä, että mikä niistä olis paras. Itse pohdin sitä, mikä näyttäisi myös kivoimmalta kirjottuna kaunokirjoituksellani.
Olen reppuselässä, sinä ymmärrät minua
Tällaiseksi luullut en arkipäivää aikuisen
TAITEILIA - mut siitä puuttuu jii
Kaikki hyvin on, en ole erityisen onneton
Joki joutava laineillaan mua lastuna vie mukanaan
Vedenselät puhuisivat aamuisin kuinka on kaunis maa
Hämmentää mua muuttuen maailma mä muutu en
Sulla on niin vitun hyvät muuvit
En ole nainen, en yhtään mitään
Näistä pidin kaikista. Jokaisessa oli joku juttu miksi juuri se olisi hyvä tai kaunis tai ajatuksia herättävä, mutta päädyin kuitenkin tähän:
Laulamme päivät halki, muistanko kaiken myöhemmin?
Liivistä tuli hieno. Sellainen, että voin käyttää sitä koska tahansa missä vaan, eikä se huuda sitä, että mulla on fanivaate päällä, vaikkei sekään kyllä haittaisi. Samaan aikaan taas joku toinen näkee samantien, että aaaaah, tuolla on selässään Kesäkavereiden laini ja tuttuja salamoita. Ja että kirjonnan väritys on minunnäköiseni pastellia ja neonvärejä -kombo.
Siinä kirjoessa tuli mieleen, että lyriikoissa on niin paljon hyviä helmiä (oikeastaan kaikki!), että niitä olis ihana kirjoitella kaunolla muutenkin. Pöydällä sattui olemaan paperilehtiö ja aloin kirjoittaa. Ensin nuo miettimäni tekstit ja sitten levy levyltä jokaisesta biisistä joku pätkä. Taitteilin laput farkkutakin taskuihin, joihin kirjoin toiseen, että Kuka on eeh? ja toiseen Ketkä on aah?. Tutut saavat sitten valita haluavatko lappusen eeh- vai aah-taskusta.
Jakelin lyriikkalappusia keikoilla tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Oli mukavia ja liikuttavia kohtaamisia. Aika moni hämmentyi, kun menin vaan kysymään, että saanko antaa sulle tällaisen lapun. Yllättävän monta äreähköä ilmettä ensin ja pelkkää hymyä sen jälkeen, kun olivat lappusensa lukeneet. Ja hauskin oli sellainen, että juoksin yhden pariskunnan kiinni, jotka kävelivät meidän edessä. Nainen sattuikin olemaan mun seuraaja ja ehkä hämmentyi, kun siihen pölähdin paikalle.
Rakastan tällaisia pieniä juttuja ja olen iloinen, että juuri minä itse välillä sellaisia intoudun tekemään. (ja ihanaa on se, että seurassani ollut teininikin rakastaa sitä, että äitinsä on tällainen <3 <3 <3 )
