KUPLAPEITTO VELJENTYTÖLLE
Mä oon tavalla vähän huono täti, että minulta saa luvatun synttärilahjan yli 11 kuukautta myöhässä. Hävettää melkein!
Mutta olen kuitenkin täti, joka tekee veljentytölle synttärilahjaksi uuden tilkkupeiton, kun kerta lupaa.
Aloitin tämän peiton tekemisen tämän vuoden tammikuun ihan ensimmäisinä päivinä, jotta ehdin lähettää sen kuun puolivälissä päivänsankarille. No, luultavasti ainakin jotkut tilkkutöitä joskus tehneet tietävät, että kun täysillä aloittaa, niin saattaa tulla aivan yhtäkkiä ja puskista, tai sieltä tilkkukasojen välistä eteen tilanne, että tulee täysstoppi, ettei huvita ommella enää ainuttakaan saumaa.
Peitto unohtui kaappiin ja kesän korvilla otin sen mukaan Mustikkalaan ja ompelin sitä pihalla helteessä auringon porottaessa ja päätin, että tyttö saa sen kesälomalla, kun tulevat käymään. Nooooh, stoppi tuli siinä vaiheessa, kun piti ommella reunakaistaleet. Täysstoppi!
Muuton yhteydessä jätin työn lähimmäksi käsityöksi odottamaan loppuviimeistelyä. Ja tipalle sekin jäi. Tuli lähtö Madeiralle ja vielä oli parit puretut saumat ompelematta uudelleen ja käsin tekemiä koristetikkailujakin tehtynä vain osa.
Mutta niin mää vaan ne viheliäiset uudet tikkaukset ompelin tapaninpäivänä ja ihana kummityttö sai peittonsa. Ja ainakaan hän ei näyttänyt pettymystään myöhästymiseen tai peittoon muutenkaan. Uskon, että tämä oli mieluisa lahja!
Noin muuten aion pitää taukoa kuplavilteistä siihen saakka, kunnes tekee ihan hulluna mieli taas! Ompelua sen sijaan toivon tulevalle vuodelle hirmupaljon enemmän. Ja jos kaikkea saisi toivoa, laittaisin maailmankaikkeudelle myös toiveen uudesta ompelukoneesta! Ja ainahan saa toivoa ja haaveilla, se on elämässä tärkeää. <3
